Ratkaisun hetki koittaa – Kaikkoselta poikkeusilmoitus sairaalaäänestyksen alla
Eduskunta äänestää tänään sairaaloiden toimintojen supistamisesta hallituksen esityksen pohjalta.
Oppositio on vastustanut hallituksen aikeita vimmaisesti eduskunnassa. Äänestyksestä odotetaan tiukkaa, sillä lisäksi ainakin viisi hallituspuolueen edustajaa on ilmoittanut, ettei anna tukeaan hallituksen esitykselle.
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen kertoo viestipalvelu X:ssä, että kaikki puolueen kansanedustajat ovat paikalla äänestyksessä vastustamassa hallituksen aikeita.
– Myös äitiysvapaalla olevat kansanedustajamme osallistuvat tähän tiukkaan ja tärkeään äänestykseen, Kaikkonen kertoo.
Hallituksen esityksen mukaan perusterveydenhuollon yöpäivystys loppuisi Raahessa, Iisalmessa, Varkaudessa ja Jämsässä.
Lisäksi ympärivuorokautista päivystystä edellyttävä leikkaussalivalmius päättyisi Kemissä, Savonlinnassa, Oulaisissa, Salossa ja Valkeakoskella.
Myös Kouvolan yöpäivystys oli aluksi lakkautuslistalla, mutta sitten hallitus perui päätöksensä.