Ranskan mukaan sukellusvenekiistassa on kyse koko Euroopan kunnianloukkauksesta – Draama kertoo siirtymästä kohti uutta maailmanjärjestystä, sanovat tutkijat
Ranskan, Australian ja Yhdysvaltain ja Britannian välinen draama liittyen peruuntuneisiin sukellusvenekauppoihin ja Aukus-sopimukseen kertoo laajemmista geopoliittisten mannerlaattojen liikahduksista.
Näihin liittyvät muun muassa Yhdysvaltain Kiinan pelko ja huomion siirtyminen Aasiaan ja EU:n sisäinen vääntö siitä, millainen strateginen asema ja liittolaissuhteet unionilla tulisi olla – ja miten Euroopan tulisi olla läsnä Aasiassa.
Jupakka sai alkunsa, kun Australia, Yhdysvallat ja Britannia julkistivat viime viikolla salassa neuvotellun Aukus-puolustusliittouman. Osana sitä Australia perui Ranskan kanssa sovitun erittäin hintavan sukellusvenekaupan ja ilmoitti rakentavansa Yhdysvaltojen avulla ydinsukellusveneitä.
Seurauksena oli iso diplomaattinen kriisi, jonka seurauksena Ranska kutsui historiallisesti suurlähettiläänsä pois Yhdysvalloista ja Australiasta.
Aukus meni sukellusveneiden ohi ennen kaikkea Kiinan vuoksi. Taustalla on ennen kaikkea Yhdysvaltain ja Australian kasvava Kiinan pelko.
– Australiassa tultiin johtopäätökseen, että Kiina voi olla uhka seuraavan 10 vuoden kuluessa. Silloin kyse ei ole enää pitkäaikaisemmasta valmistelusta, vaan on siirrytty nopeaan aikatauluun varautumisen suhteen, sanoo Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola.
– Sanoisin, että Yhdysvalloilla on tavoitteena selkeästi oman liittolaisverkon ja Aasian strategisen aseman vahvistaminen. Australia on kuitenkin pitkään ollut tärkeä liittolainen. Tämä sopimus tuo myös selkeästi enemmän sotilaallista voimaa Australialle, jonka välit Kiinaan ovat olleet pitkään tulehtuneet, sanoo taas Kiinaan sekä Itä-Aasian kansainvälisiin kysymyksiin erikoistunut ranskalaisen Sciences Po -yliopiston tohtoriopiskelija Anton Karppanen.
Australia onkin Kiinaa vastaan Yhdysvalloille luontaisempi kumppani kuin Euroopan maat, koska se jakaa Yhdysvaltain kanssa saman uhkakuvan Kiinasta.
– Lisäksi Australia on Yhdysvaltain luotetuimpia liittolaisia. Se on osallistunut kaikkiin Yhdysvaltain isompiin sotilaallisiin interventioihin, Aaltola sanoo.
Britannialle sopimus on ennen kaikkea keino pönkittää roolia brexitin jälkeisessä maailmassa.
– Britannille se rooli oli herkullinen. Nyt saadaan edes jotain evidenssiä, että se globaali Britannia, joka on ollut brexitin jälkeen kiikarissa, on olemassa.
Yhdysvaltojen kannalta sen Aasian kumppaneiden mielipide sopimuksesta on Euroopan kumppaneita olennaisempi. Esimerkiksi Taiwan ja Intia, joille Kiina edustaa myös uhkaa, ovat osoittaneet tyytyväisyyttään sopimukseen.
– Jos kuuntelee reaktioita Intiassa, Japanissa, Singaporessa, niin nehän ovat positiivisia. Siellä nähdään, että kerrankin Yhdysvallat teki jotain eikä vain puhu toimista indopasifisilla alueilla. Sopimus lähetti vahvan signaalin Yhdysvaltain jämäkkyydestä, Aaltola sanoo.
Karppanen on samalla linjoilla.
– Yhdysvaltojen näkökulmasta sopimuksen yleisöt ovat Aasiassa, ja se kertoo siitä, miten Yhdysvallat ei näe Eurooppaa luontevimpana toimijana Aasiassa, vaikka EU haluaisi sellainen olla.
Ranskaa sopimuksen menettäminen kismittää ymmärrettävistä syistä, sillä maalle kyse on niin sisä- kuin ulkopoliittisesta arvovallasta.
Puolustusteollisen jättihankkeen peruuntuminen kismitti maata luonnollisesti. Sopimus olisi tuonut Ranskalle merkittävää taloudellista etua.
– Naval on hyvin merkittävä sotalaivojen tuottaja Ranskassa, ja nyt iso sopimus meni sivun suun. Kyse on ranskalaisten työpaikoista ja taloudellisesta edusta. Lisäksi ensi vuonna järjestetään vaalit, ja tämä saa presidentti Emmanuel Macronin näyttämään pahalta, Karppanen sanoo.
Lisäksi Australian koetaan hyvin välinpitämättömästi heittäneen Ranskan pois indopasifiselta alueelta, jota se pitää itselleen tärkeänä.
– Aluetta pidetään vuosisadan strategisesti merkittävimpänä alueella, että siellä tavallaan pitää olla, jos haluaa olla merkittävä poliittinen toimija. Ranska kokee, että sen asemaa on vahingoitettu sekä maailmanlaajuisesti että Tyynenmeren alueella, Karppanen sanoo.
Myös Aaltolan mukaan Ranskalla on alueella isot intressit, sillä siellä asuu noin 1,5 miljoonaa Ranskan kansalaista.
– Kuitenkin Australian näkökulmasta ne intressit, joita Ranskalla siellä on, eivät ole yhtä vahvoja kuin Yhdysvalloilla.
Kyse on myös liittolais- ja luottamussuhteen rikkomisesta. Ranska pitää itseään Yhdysvaltain, Australian ja Britannian liittolaisena, ja nyt tätä suhdetta on vahingoitettu.
– Pariisin näkökulmasta liittolaisten laittaminen eri kastiin oli iso loukkaus, joka sattui paljonkin, Aaltola sanoo.
Sitä, miksi osapuolten näkemykset sukellusvenekaupasta olivat niin erilaiset, on vaikea arvioida. Ranska on syyttänyt liittolaisiaan kovasanaisesti luottamuksen pettämisestä. Australia on taas antanut ymmärtää viestineensä Ranskalle jatkuvasti epäilyksiään kaupasta.
Karppasen ja Aaltolan mukaan Australia on todella useaan otteen viestinyt olevansa tyytymätön sopimukseen. Taustalla on ollut niin pohdintaa sukellusveneiden hinnasta kuin siitä, ovatko sukellusveneet sitä, mitä Australia geopoliittisesti tarvitsee. Asia on noussut Aaltolan mukaan sisäpoliittisesti kuumaksi perunaksi.
– Toisaalta vielä jopa kesän mittaan ollut ministeritason tapaamisia, jossa sopimusta on hehkutettu ja sanottu että se on edelleen voimissaan, Karppanen sanoo.
Aaltolan mukaan syy viestintäkatkokseen voi liittyä myös siihen, että Aukus-sopimusta on todennäköisesti salattu niin pitkään kuin mahdollista.
– Tällaisia hankkeita valmistellaan hyvin korkealla turvallisuusluokituksella. Luulen, että Washingtonissakaan ei tuosta moni tiennyt, hän sanoo.
Voiko kiista vaikuttaa liittolaisten suhteisiin pysyvästi?
– Ranskan ja Yhdysvaltain suhteessa on omintakeisuutensa, jonka voi arvata jatkuvan, Aaltola sanoo.
Ranska on Yhdysvalloille tärkeä liittolainen Euroopassa, mutta samalla Ranska ei ole pelännyt arvostella Yhdysvaltoja, jos se on kokenut asian tarpeelliseksi. Ranska kritisoi voimakkaasti muun muassa hyökkäystä Irakiin vuonna 2003.
Kiista voi vaikuttaa myös Australian suhteisiin EU:n kanssa, jos Ranska haluaa laittaa kapuloita rattaisiin.
– Tavallaan tämä on Ranskan oma sisä- ja ulkopoliittinen kriisi. Toisaalta Ranska on niin merkittävä toimija EU:ssa, että väkisin tämä vaikuttaa siihenkin, Karppanen sanoo.
– Ranska on esimerkiksi sanonut, että EU:n kauppaneuvottelut Australian kanssa eivät voi jatkua tässä tilanteessa. Ranskan sana on tärkeä EU:ssa, joten tämä tulee väkisinkin vaikuttamaan unionin ulkopolitiikkaan.
Ranska onkin ilmaissut, että kyse ei ole vain Ranskan vaan myös Euroopan kunnianloukkauksesta.
Karppasen mukaan etenkin Saksa on osoittanut varovaista tukea sille, että Ranskaa ei ole kohdeltu asiaankuuluvalla tavalla. Myös EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen asettui maanantaina Ranskan tueksi ja kritisoi maan kokemaa kohtelua.
Ranska voi kuitenkin käyttää selkkausta myös hyväkseen tavoitteessaan, jossa se on halunnut vahvistaa Euroopan strategista autonomiaa eli kykyä tehdä ulko- ja turvallisuuspoliittisia päätöksiä itsenäisesti.
– Ranska tulee todennäköisesti korostamaan jälleen Euroopan strategisen autonomian tärkeyttä käyttäen tätä esimerkkinä siitä, että Yhdysvaltoihin ei voi aina luottaa, Aaltola sanoo.
– Siitä tietysti vallitsee eri puolilla Eurooppaa vähän erilainen näkökulma, mutta tästä luodaan pohjaa Ranskan hankkeisiin. Esiin tuodaan ranskalaista ärhäkkyyttä ja solidaarisuusajattelua puolustuspoliittiseen ajatteluun, hän lisää.
EU:n strategisen autonomian edistäminen ei kuitenkaan ole läpihuutojuttu. Unionin sisällä on paljonkin ristivetoa asiassa, eikä asiaa ole juhlapuheiden lisäksi juuri käytännössä edistetty.
– EU:n sisällä on isoja eroja, että mitä strategisessa autonomiassa tulisi painottaa. Siellä on eri maaryhmiä. Yhdysvaltoja pidetään ensisijaisen tärkeänä liittolaisena monessa Itä-Euroopan maassa Venäjän vuoksi. Sitten Itä-Euroopassa, kuten Unkarissa, Kiinaa ei välttämättä nähdä uhkana, johon tulisi vastata eurooppalaisella strategialla, Karppanen sanoo.
Yhdysvaltain osalta selkkaus taas demonstroi sen Akilleen kantapäätä eli sitä, että sen liittolaisilla ei välttämättä ole yhtenäisiä näkemyksiä uhkakuvista, Aaltola sanoo.
– Tässä näkyy Yhdysvaltain geostrateginen ongelma. Sillä on liittolaisia eri paikoissa, ja näillä liittolaisilla on eri uhkaskenaarionsa, jotka voivat olla hyvin ristikkäiset. Euroopassa painottuvat Venäjä, Pohjois-Afrikka ja Lähi-itä, eivät niinkään Kiina. Sen sijaan Yhdysvaltojen aasialaisille liittolaisille uhka muodostuu Kiinasta ja suhde Venäjään voi olla jopa läheinen.
Tästä syystä voikin olettaa, että Yhdysvallat siirtyy yhä vahvemmin Aasiaan. Ja vaikka myös Ranska haluaisi Euroopan vahvemmin läsnä mantereelle, eivät sen eurooppalaiset kumppanit koe asiaa välttämättä relevanttina.
– Ennen kaikkea tämä koko tapahtumasarja paljastaa piileviä jännitteitä läntisessä yhteisössä, jossa on erilaisia intressejä, Aaltola sanoo.
– Tämä koko sopimus kaikuu eri puolilla maailmaa eri tavoin.