Rajakontrolli, jättitappiot, valvonta, rokotusjärjestys – Hallitus puolusti esittämiään liikkumisrajoituksia kyselytunnilla

Eduskunta

Eduskunnassa käytiin intensiivinen kyselytunti, kun oppositio tivasi hallitukselta tarkennuksia mahdollisiin liikkumisrajoituksiin ja maskipakkoon.

Monessa puheenvuorossa epäiltiin kansalaisten perusoikeuksia kaventavien toimien välttämättömyyttä.

Totuttuun tapaan perussuomalaiset pääsi hiostamaan ministereitä ensimmäisenä.

Kansanedustaja Ari Koponen (ps.) näki, ettei hallitus ole kaikin mahdollisin keinoin pyrkinyt estämään muuntovirusten kulkeutumista Suomeen rajojen yli.

Hän kysyi, miksi rajojen tukkiminen on osoittautunut niin vaikeaksi.

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) ei allekirjoittanut Koposen kiritiikkiä, vaan kertoi Suomen rajavalvonnan lukeutuvan Euroopan unionin tiukimpiin.

Rajat ylittävä liike on Ohisalon mukaan vähentynyt jopa 95 prosentilla verrattuna normaalioloihin.

Ohisalon mukaan maahan pääsee tällä hetkellä vain välttämättömistä syistä, jotka liittyvät etenkin huoltovarmuuteen.

– Kaikki maahan tulevat pyritään testaamaan. Tässä kunnat ja aluehallintoviranomaiset tekevät työtä ja testaavat kaikki rajoilla.

Lisäksi ministeri kertoi sosiaali- ja terveysministeriön luvanneen valmistella negatiivisen testitodistuksen.

Pääministeriä sijaistanut tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk.) sanoi liikkumisrajoituksia sisältävän esityksen olevan yksi vaikeimpia, johon poliittinen päättäjä voi joutua.

Saarikon mukaan rajuilla toimilla pyritään suojelemaan kansalaisten terveyttä ja elämää.

– Valittu keino kohdistuu alueellisesti tarkkarajaisesti pääkaupunkiseudulle ja Turkuun. Se kohdistuu ajallisesti minimaaliseen aikaan, jonka terveysviranomaiset osoittivat olevan hyödyksi. Miksi tämä keino valittiin? Siksi että kansallinen terveysviranomainen arveli maan hallitukselle tämän olevan nyt käytössä olevista keinoista se tehokkain, tärkein ja varmasti toimivin, jotta tämä taudin keskellä kituuttaminen päättyisi.

Perussuomalaisten huoliin rajoitusten aiheuttamista taloudellisista tappioista Saarikko vastasi, että valtiovarainministeriön arvion mukaan tehokkaat ja ripeät toimet ovat kansantaloudelle paras vaihtoehto.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) puolestaan lupasi, että yritysten tappiota kompensoidaan kustannustukipaketeissa.

Perussuomalaisten Riikka Puran mielestä on vaikeaa arvioida, kohdistuvatko esityksen rajoitukset oikein.

– Estääkö se niitä ihmisiä, jotka tällä hetkellä koronahäröilevät tekemästä sellaisia toimia, joilla olisi vaikutusta epidemian leviämiseen?

Lisäksi Purra halusi tietää, miten poliisi kykenee huolehtimaan hälytystehtävistään, jos sen kaikki aika menee liikkumisen tarkkailuun.

Sisäministeri Ohisalon mukaan on selvää, että poliisi tarvitsee lisää resursseja, jotta se selviää lisätehtävistään.

Ohisalo kertoi, että työhön voidaan ottaa suoraan poliisiammattikoulusta valmistuvia ihmisiä.

Kokoomus moitti hallituksen esitystä vaikeaselkoiseksi.

Puheenjohtaja Petteri Orpon mukaan puolue haluaa perehtyä esitykseen huolellisesti.

– Liikkumisrajoituksilla luodaan myöskin ennakkotapaus siihen, miten jatkossa voidaan ihmisten perusoikeutta rajoittaa.

Saarikon mukaan on ymmärrettävää, että oppositio haluaa tutkia esitystä rauhassa ajan kanssa.

– Tämä esitys on kaikkineen sellainen, että luulen, että suomalaiset näissä kaupungeissa eivät siitä pidä, mutta politiikassa joutuu tekemään myös erittäin epämieluisia ratkaisuja pitääkseen kiinni arvoistaan.

Perussuomalaisten tavoin kokoomuksen Orpo epäili, ettei hallitus ole vielä tehnyt kaikkia muita mahdollisia rajoitustoimia.

– Me emme oikein enää usko siihen, että kun te sanotte, että asia laitetaan kuntoon, se tulee kuntoon. Tämä on aivan kriittinen juttu.

– Voitteko nyt luvata, että negatiiviset testitulokset vaaditaan ja te tuotte esityksen niin nopeasti kuin mahdollista?

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) lupasi, että rajaturvallisuutta parannetaan entisestään.

Hänen mukaansa tautitilanne on silti niin paha, ettei siitä selvitä ilman hallituksen esittämiä liikkumisrajoituksia.

Kokoomuksen Juhana Vartiainen kysyi, onko hallituksessa sovittu rokotusjärjestyksen muuttamisesta niin, että annoksia keskitettäisiin pahimmille epidemia-alueille.

– Onko tällainen koplaus todella tehty ja mitä on päätetty? Ovatko mediatiedot oikeassa?

Saarikon mukaan jokainen aikuisväestöön kuuluva suomalainen saa maksuttoman rokotteen.

– Hallitus tulee pitämään kiinni siitä järjestyksestä, jonka se on suomalaisille ilmoittanut – koko maassa.

Saarikko kertoi, että iäkkäämpien kansalaisten rokottaminen etenee hyvää vauhtia.

– Joidenkin viikkojen päässä tästä, kun kevät on edennyt, on mahdollista, että asiantuntijoiden esityksen pohjalta tehtäisiin yksittäisiä kohdennuksia tautialueille – pahimmille niille. Tällä hetkellä rokottaminen on edennyt niin, että pääkaupunkiseudun rokotusmäärät ovat prosentuaalisesti paljon pienempiä kuin jossain muualla päin Suomea. Mutta ei, hallitukselle ei ole tuotu esitystä siitä, miten tällainen kohdentaminen tehtäisiin. Ja sitten kun sosiaali- ja terveysministeriö sellaisen tuo, hallitus ottaa siihen kantaa.

Keskustan Hannu Hoskonen kysyi, onko Suomi pohtinut koronarokotteiden ostamista vapailta markkinoilta.

Ministeri Kiurun mukaan asiaa on harkittu, mutta ajatuksesta on päätetty luopua.

– Mutta sitten täytyy myöskin ottaa realismi huomioon. Me olemme lastuja laineilla. Jos me olisimme olleet yksin hankkimassa rokotteita tilanteessa, jossa rokotteita ei oltu vielä keksittykään viime kesänä, niin ei olisi ollut mahdollista luottaa siihen, että Suomi olisi yksin pärjännyt.

– Euroopassa yhteishankintamekanismi kehitettiin siksi, että koko EU-alueella kaikilla kansalaisilla olisi mahdollisuus saada turvallinen rokote.