Pyhärannassa on evakuoitu lisää ihmisiä maastopalon takia – palo ei ole hallinnassa, voimistunut tuuli vaikeuttaa tilannetta
Pyhärannassa Varsinais-Suomessa on evakuoitu lisää ihmisiä suuren maastopaloalueen läheisyydestä, kertoo pelastuslaitos. Muutama ihminen on evakuoitu kodeistaan Luhdantieltä, kertoo päivystävä päällikkö Juha Virto.
Eilen syttyneen palon alta evakuoitiin jo eilen noin 20 asuinrakennusta, mutta palo saatiin rajattua yön aikana. Aamupäivällä tuuli on kuitenkin jonkin verran voimistunut ja vaikeuttanut sammutustöitä. Jos tuuli voimistuu lisää, pelastuslaitos on varautunut lisäevakuointeihin. Palo on rajattu, mutta se ei ole hallinnassa, kertoi Virto puolenpäivän jälkeen.
Maastopalo kytee ja palaa liekillä metsäisellä ja kallioisella arviolta 100 hehtaarin alueella. Palopaikka on Pyhärannan keskustasta muutaman kilometrin pohjoiseen Santtion kylän läheisyydessä.
– Viikonloppuun menevään sammutustoimintaan on varauduttu, Virto kertoo.
Apua maastopalon sammuttamiseen on pyydetty Länsi-Uudeltamaalta, Pirkanmaalta, Satakunnasta ja Kanta-Hämeestä asti. Sammutustöissä aamupäivällä oli pelkästään palomiehiä noin 150.
Paloa sammutetaan myös helikoptereilla. Palomiesten lisäksi paikalla on ollut poliiseja, vapaaehtoisia ja Puolustusvoimien henkilöstöä.
– Nyt vaan jatketaan tätä ankaraa sammutustyötä. Täällä on äärimmäisen kuumat ja raskaat olosuhteet, kertoi päivystävä päällikkö Kari Alanko aamulla.
Savu saattaa haista, mutta siitä ei Alangon mukaan ole muuta haittaa lähialueen asukkaille. Rantatie eli paikallistie 1960 on suljettu.
Suurin osa eilen evakuoiduista pääsi sukulaisten ja ystävien luokse, kertoo Pyhärannan vt. kunnanjohtaja Katja Törrönen.
Muutama ikääntynyt evakuoitu kuljetettiin paikalliseen hoivakotiin, ja muutama pariskunta yöpyi kunnalle kuuluvassa talossa.
– Se tuli osoitettua, että avuntarjouksia tuli todella paljon erilaisista järjestöistä, ja yksityiset olivat valmiita majoittamaan ihmisiä.
Vapaapalokunta ja kyläläiset järjestivät keskiviikkona Santtion kylään kylätalo Mainingille palopaikan lähelle palomiehille ruokailua. Kunta aikoo järjestää myös kriisiapua sitä tarvitseville.
Palon syttymissyystä ei ole vielä tietoa. Poliisi tutkii asiaa.
Palon sammuttaminen kestää kauan, koska kytöpesäkkeitä on paljon ja niiden sammuttaminen esimerkiksi kallionkoloista vie aikaa.
Varsinais-Suomessa, kuten lähes koko maassa, on voimassa metsäpalovaroitus.
Juttua päivitetty kauttaaltaan klo 13.40