Puola jäi yksin EU-pöydässä – Donald Tusk sai haluamansa jatkokauden
Puolalainen Donald Tusk on valittu jatkokaudelle Eurooppa-neuvoston puheenjohtajana Puolan vastustuksesta huolimatta.
Puola oli ainoa maa, joka äänesti huippukokouksessa Tuskin jatkokautta vastaan.
EU-virkamieslähteen mukaan EU-huippukokous jatkuu ja Puolan pääministeri Beata Szydlo jäi ainakin heti valinnan jälkeen huoneeseen.
EU-huippukokousten puheenjohtajan paikasta ehti kehkeytyä erikoinen kiista. Puola kampanjoi voimakkaasti ennen huippukokousta, että maan entistä pääministeriä ei valittaisi jatkokaudelle.
Pääministeri Szydlo lähetti ennen kokousta kaikille EU-johtajille kirjeen, jossa hän vetosi maan asettaman toisen ehdokkaan puolesta.
Kirjeessään hän väitti, että Tusk olisi sekaantunut Puolan sisäpolitiikkaan tavalla, jota Eurooppa-tason johtajan ei pitäisi tehdä. Virkamieslähteen mukaan Szydlo esitti samaa arvostelua huippukokouspöydässä.
Puolan erikoinen näytelmä ei ainakaan helpota sen ja EU:n vaikeaa suhdetta. EU-kumppanit ovat arvostelleet Puolaa oikeusvaltion heikentymisestä, ja komissio arvioi parhaillaan maan selvitystä asiasta. Puolaa on uhattu äänioikeuden ja tukien menettämisellä.
Kiistan arvioidaan johtuvan ennen kaikkea maan omista sisäisistä jännitteistä. Puolaa hallitsee konservatiivinen Laki ja oikeus -puolue.
Tusk edustaa kristillisdemokraattista Kansalaisfoorumia, joka on ollut hallituspuolueen pääkilpailija.