Poliisi otti kiinni yli 50 Elokapinan mielenosoittajaa Valtioneuvoston linnan luona
Poliisi otti Helsingissä perjantaina iltapäivällä kiinni 51 Valtioneuvoston linnaan kulkua tukkinutta ympäristöliike Elokapinan mielenosoittajaa, kertoi Helsingin poliisi.
Elokapinan mielenosoittajat lukittautuivat aamupäivällä Helsingissä Valtioneuvoston linnan edustalle tukkien pääsisäänkäynnin. Mielenosoittajia kerääntyi poliisin mukaan myös Ritarikadun puolelle. Helsingin poliisin yleisjohtaja Jarkko Lehtinen arvioi STT:lle, että mielenosoittajia Valtioneuvoston linnan luona oli aluksi vajaa kaksisataa.
Poliisi kertoi perjantaina epäilevänsä kiinni otettuja muun muassa niskoittelusta, törkeästä julkisrauhan rikkomisesta ja kokouksen estämisestä.
Rikosnimikkeitä tarkastellaan poliisin mukaan yksilöllisesti, ja ne voivat tarkentua tutkinnan edetessä.
Lehtinen kommentoi Helsingin poliisin Twitter-tilillä perjantaina iltapäivällä, että Valtioneuvoston linnan sisällä olevien henkilöiden liikkumisen kontrollointia voidaan pitää tietyssä mielessä jonkinasteisena väkivallan uhkana.
Poliisi totesi myös aiemmin päivällä, ettei se hyväksy Valtioneuvoston linnan uloskäyntien miehittämistä ja valtiojohtoon vaikuttamista.
Valtioneuvoston turvallisuusasiantuntija Mika Tikkanen kertoi perjantaina puolen päivän jälkeen, että mielenilmaisu rajoitti kulkua Valtioneuvoston linnaan, mutta muuten toiminta jatkui normaalisti.
Elokapina kuvaili aamupäivällä tiedotteessaan mielenilmaisua rauhanomaiseksi. Mielenosoittajien kerrottiin pitävän kulkuväylät avoinna eikä pyrkimyksenä ollut meno rakennukseen sisään, kun poliitikkoja odotetaan paikalle.
Elokapina aloitti Syyskapina-nimisen mielenosoituksen viime viikolla. Perjantai oli mielenosoitusten kymmenes ja viimeiseksi suunniteltu päivä.
Ilmastohätätilan julistaminen oli näillä näkymin tänään päättyvän kymmenpäiväisen Syyskapinan keskeisimpiä tavoitteita. Koska se ei lopulta toteutunut, Syyskapinaa ei voi liikkeen tiedottajan Kaisamaija Uljaan mielestä pitää kovin onnistuneena.
Uljaan mukaan keskustaa lukuun ottamatta kaikista eduskuntapuolueista on käynyt ihmisiä juttelemassa ja kysymyksiin on saatu jonkinlaisia vastauksia.
– Tietysti olemme saaneet viestiämme jonkin verran näkyviin, mikä on hyvä. Paljon uusia ihmisiä on tullut mukaan Elokapinan toimintaan koulutusten kautta tai muuten tukemaan, kertoo Uljas.
Valtioneuvoston linnan mielenosoituksen lisäksi Elokapinan mielenosoittajat katkaisivat syyskapinan aikana Mannerheimin tien kaksi kertaa tieliikenteeltä. Lisäksi Elokapina katkaisi keskiviikkona tien myös Pitkänsillan kohdalla.