Pohjois-Korea laukaisi ballistisia ohjuksia
Pohjois-Korean epäillään laukaisseen useita lyhyen kantaman ballistisia ohjuksia Japaninmereen, kertoo Etelä-Korean asevoimat. Maanantaiaamuna tehdystä ohjuslaukaisusta ovat raportoineet muun muassa uutistoimistot AFP ja Yonhap.
Ohjuskoe tapahtui vain päivä sen jälkeen, kun Japanin ulkoministeri Takeshi Iwaya neuvotteli Etelä-Korean johtajien kanssa siitä, miten maat voisivat vahvistaa välejään ennen kuin Donald Trump astuu virkaansa Yhdysvaltain presidenttinä. Trumpin virkaanastujaiset ovat ensi viikon maanantaina.
Viime viikolla Pohjois-Korea sanoi testanneensa uutta hypersoonista ohjusjärjestelmää, jota maa aikoo käyttää pelotteena Tyynellä valtamerellä.
Viikko sitten tehty ohjuskoe oli Pohjois-Korealta ensimmäinen sen jälkeen, kun Trump valittiin Yhdysvaltain uudeksi presidentiksi. Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken oli viimeviikkoisen laukaisun aikaan vierailulla Etelä-Koreassa.
Yonhap kertoo, että viime vuoden lopun puoluekokouksessa Pohjois-Korea julisti aikovansa toteuttaa ”kovimman” vastatoimistrategian Yhdysvaltoja vastaan. Lisäksi Pohjois-Korea väitti, että Etelä-Korean, Yhdysvaltojen ja Japanin yhteistyö on laajentunut vihamieliseksi sotilasliitoksi.