Pitkä marssi päättyi – kommunistit katosivat Suomen valtuustoista 76 vuoden jälkeen
Kesäkuun kuntavaalit menivät pienpuolueilta poikkeuksellisen huonosti. Eduskunnan ulkopuolisista puolueista yksikään Sinistä tulevaisuutta lukuun ottamatta ei saanut kunnan- tai kaupunginvaltuutettuja.
Siniset sai yhden valtuutetun Outokummussa ja puolueen puheenjohtaja Kari Kulmalan johdolla Rääkkylässä peräti kolme paikkaa.
Erityisen historiallista on se, että ensimmäistä kertaa 76 vuoteen Suomen kuntien valtuustoissa ei ole yhtään kommunistia.
Kommunististen puolueiden kannatustrendi on ollut laskeva, ja nyt Suomen Kommunistinen Puolue (SKP) sai vain murto-osan edellisvaalien tuloksestaan. Ääniä tuli reilut 2000, mikä on yli 5000 vähemmän kuin vuoden 2017 kuntavaaleissa.
SKP oli romahtanut jo vuoden 2017 vaaleissa niin, että yhdeksästä valtuutetusta ympäri Suomen puolue sai pidettyä vain kaksi. Tässä auttoi vahva pohja Nokialla ja yllätysmenestys Hangossa.
Tamperelaisen kestomenestyjän loikkaaminen sitoutumattomaan ryhmään tarkoitti paikan menetystä jo kesken vuoden 2012 vaaleista alkaneen kauden.
Nokialla henkilökohtaisella suosiollaan muitakin valtuustoon temmanneen Herkku Hernesniemen (1955–2015) menehtyminen oli SKP:lle suuri menetys.
Ero vanhoihin aikoihin on valtava.
Aiempi SKP muodosti vielä 1960-luvun taitteessa enemmistön laitavasemmistopuolue SKDL:stä, mikä tarkoittaa, että esimerkiksi vuoden 1960 kunnallisvaaleissa SKP:n valtuutettuja oli todennäköisesti pitkälle toista tuhatta. SKDL oli vaalien suurin puolue saaden yli 2400 valtuutettua.
Kommunistien toiminta oli Suomessa kiellettyä vuoteen 1944 asti. Tällöin jatkosodan jälkeisissä rauhanehdoissa Neuvostoliitto vaati kommunistisen toiminnan sallimista, ja toisaalta fasistiseksi kuvaamansa toiminnan kieltämistä.
Vuonna 1945 järjestettiin ensimmäiset eduskunta- ja kunnallisvaalit pitkään aikaan. Molemmissa SKP/SKDL menestyi hyvin ja pääsi kärkikahinoihin. Vuoden 1958 vaaleissa SKDL hyppäsi eduskunnan suurimmaksi puolueeksi.
1960-luvun aikana ei-kommunistit ottivat SKDL:n johdon, mutta kommunistit menestyivät melko hyvin vielä pitkään ja olivat merkittävä osa puoluetta. 1970-luvulla suosio alkoi laskea. SKDL lakkautti itsensä vuonna 1990, ja tämän perinnettä jatkoi vasemmistoliitto.
Vasemmistoliittoon liittyi moni entinen kommunisti, mutta kovimmille kommunisteille tämä ei sopinut. Suomen Kommunistinen Puolue (yhtenäisyys) toimi 1980-luvun lopulta alkaen, ja uusi SKP näki päivänvalon 1990-luvun puolivälissä.
Muitakin kommunistipuolueita vuoden 1991 Neuvostoliiton romahduksen jälkimainingeissa perustettiin.
Neuvostoliitto oli ollut tärkeä tuki kommunisteille, ja nyt piti pärjätä ilman sitä.
SKP:n radikaaleimman opposition vanha johtohahmo Markus Kainulainen (1922–2017) oli keskeinen puuhamies oikeaoppisuutta vaalivan Kommunistinen Työväenpuolue – Rauhan ja Sosialismin puolesta -puolueen (KTP) perustamisessa. Puolueen menestys on ollut selvästi huonompaa kuin SKP:n.
Vuoden 1992 vaaleissa SKP sai valtuutettunsa vasemmistoliiton listoilta, mutta KTP:kin sai yhden paikan, eli virallisestikin kommunisteja valittiin noissa vaaleissa yksi.
Vuoden 2017 kuntavaaleissa eduskunnan ulkopuoliset puolueet saivat 12 paikkaa eri puolilla Suomea. Paikat jakautuivat viiden puolueen kesken. Nyt nämä kaikki menettivät paikkansa.
Perussuomalaisista vuonna 2017 irtaantunut Sininen tulevaisuus oli nyt ensimmäistä kertaa mukana kuntavaaleissa, ja sai neljä valtuutettua. Ottaen huomioon, että siniset oli hallituspuolue vuosina 2017–2019 tulos ei ole mairitteleva.
Paikat lähtivät liberaalipuolueelta (5 valtuutettua vuonna 2017), Piraattipuolueelta (2), SKP:lta (2), itsenäisyyspuolueelta (2) ja Feministiseltä puolueelta (1). Muut pienpuolueet eivät saaneet paikkoja edellisissäkään vaaleissa.
Tilanne voi kertoa siitä, että ihmiset luottavat yhä enemmän valtapuolueisiin vaikuttamisen kanavina. Toisaalta selitys voi löytyä myös alentuneesta äänestysprosentista.
Etenkään vakiintumattomien pienpuolueiden äänestäjät eivät ole valinnastaan aina täysin varmoja.