Pirkko Saision Suliko voitti Runeberg-palkinnon
Pirkko Saision romaani Suliko on voittanut Runeberg-kirjallisuuspalkinnon. Suliko kertoo idealistisesta nuoresta miehestä, josta kasvaa diktaattori. Kirjassa kysytään kustantamo Siltalan mukaan sitä, miten valinnat vievät ihmistä.
Saisio on saanut aiemmin muun muassa Finlandia-palkinnon vuonna 2003 teoksestaan Punainen erokirja ja Finlandia-ehdokkuuden vuonna 2021 julkaistusta kirjastaan Passio. Vuonna 1975 teatterikorkeakoulusta valmistunut Saisio on kirjoittanut myös näytelmiä sekä tv- ja elokuvakäsikirjoituksia.
Runeberg-palkinnon jakavat vuosittain Runebergin päivänä 5. helmikuuta sanomalehti Uusimaa, Porvoon kaupunki, Suomen kirjailijaliitto, Suomen arvostelijain liitto ja Finlands svenska författareförening. Palkintosumma on 20 000 euroa.