Piispa Kalliala: Työväenjärjestöt voisivat olla aktiivisia punaisten vainajien siunausasiassa

Suomi 1918

Suomen sisällissodasta on kulunut sata vuotta, mutta osa hautausmaille haudatuista punaisista vainajista on edelleen siunaamatta.

Punaisten vainajien siunaamista on tapahtunut laajemmin vasta 2000-luvulla.

Turun piispan Kaarlo Kallialan mukaan kirkko suhtautuu nykyään siunaamiseen myönteisesti, mutta olisi esimerkiksi työväenjärjestöjen asia pyytää siunauksia.

– Ei ole pelkästään kyse siitä, että kirkko on organisaationa hidas. Kyse on myös siitä, että kunnioitetaan niiden ihmisten (vainajien) omaa vakaumusta. Heiltähän ei voi mitään kysyä, mutta jollakin lailla korrektia on se, että esimerkiksi työväenjärjestöt voivat puhua heidän puolestaan, Kalliala sanoo.

Hän siunasi keskiviikkona Porissa Käppärän hautausmaalla noin sata punaista vainajaa, joita ei sisällissodan aikana tai sen jälkeen siunattu. Myös kaikki punaiset kuuluivat vuonna 1918 kirkkoon, sillä uskonnonvapauslaki säädettiin vasta vuonna 1923.

Siunaamattomuudessa arvioidaan usein olleen kyse paikallisten pappien valinnoista. Kallialan tiedossa ei ole, paljonko punaisia vainajia on vielä siunaamatta.

Porissa paljastetaan myös punaisten muistomerkki, joka on pystytetty keskeiselle paikalle Keski-Porin kirkon pihamaalle.

Punaiset ovat saaneet muistomerkkejä verrattain myöhään, ja usein niiden paikat ovat olleet syrjemmällä kuin sodan voittaneen osapuolen muistomerkit, sanoo Turun museokeskuksen intendentti Riitta Kormano, joka tutki sotamuistomerkkien tehtäviä ja merkityksiä vuonna 2014 valmistuneessa väitöskirjassaan.

– Heti sodan jälkeen sallittiin vain hautamerkit, ja nekin vain joillakin paikkakunnilla. Hautamerkkejäkin pidettiin rikoksen kunnioittamisena, samoin muistokulttia. Voittajan valta piti näyttää, Kormano sanoo.

Hautamerkkien osalta asenteet lientyivät vasta 1930-luvulla, kun uuden sodan uhka vaati vaalimaan kansan yhtenäisyyttä. Varsinaiset muistomerkit esimerkiksi punaisille vangeille alkoivat nousta 1960–70-luvuilla vasemmistoaatteen nousun myötä, Kormano kertoo.

Hautamerkit ja muistomerkit ovat poliittisia ilmapuntareita, Kormano luonnehtii.

– Sodan todellisuuden muistamisessa on erilaisia vaiheita. Muistomerkit kuvaavat näitä vaiheita ja sitä, millaisessa poliittisessa tilanteessa ollaan milloinkin oltu.

Turun piispa Kaarlo Kalliala totesi Käppärän hautausmaalla pitämässään siunauspuheessa, että kuulumme yhteen myös niiden kanssa, joiden puolesta vuonna 1918 jäi rukoilematta ja jotka jäivät hautaansa siunaamatta.

– Ei siitä ole huolta, etteikö Jumala olisi heidät koko ajan tuntenut, mutta nyt on meidän vihdoin aika osoittaa toinen toisillemme ja kaikille, että me tunnemme ja tunnistamme heissä veljemme ja sisaremme, ystävämme ja toverimme. Ihmisen, rukouksin ja siunauksin kannettavan ja saatettavan.

– Me rukoilemme, koska me tarvitsemme apua, ettemme ajautuisi toisistamme erillemme ja suostuisi siihen. Me tarvitsemme tukea, että haluaisimme rakentaa rauhaa ja jaksaisimme vastustaa väkivaltaa.

Samaa teemaa piispa, jatkoi myös Kirkkopuistossa:

– Vaikka täällä vielä tilaa onkin, Jumala varjelkoon meidät sellaisilta koettelemuksilta, joiden muisto vielä pitäisi kiveen hakata.