Pienten riistanisäkkäiden kannat laskevat – kärppien määrä putosi kuudennekseen 35 vuodessa
Metsäjäniskanta on tällä hetkellä normaalia suurempi, mutta pitkällä aikavälillä jänismäärä on laskussa. Luonnonvarakeskuksen (Luke) lumijälkilaskentojen perusteella monien pienten riistanisäkkäiden kannat ovat taantuneet vuosikymmenien ajan.
Laskentoja on tehty 35 peräkkäisenä talvena. Tänä aikana metsäjäniskanta on pudonnut alle puoleen, oravan ja lumikon kolmannekseen ja kärpän kuudennekseen. Ketunjälkien tiheys on pienentynyt metsissä noin puoleen. Sitä vastoin rusakon niin sanottu lumijälki-indeksi on noin 25-kertaistunut, Luke kertoo tiedotteessa.
Lyhyellä aikavälillä kannanvaihteluja aiheuttavat ravintotilanne, taudit ja pedot. Pitkällä aikavälillä taustatekijöitä on useita. Pohjoisten nisäkkäiden haasteita ovat muun muassa ilmastonmuutos, myyräsyklien heikkeneminen ja metsämaiseman rakenteen muutokset.