Perustuslakivaliokunta: Ansiopäiväraha voidaan porrastaa hallituksen toivomalla tavalla
Ansiopäivärahan porrastaminen voidaan tehdä hallituksen ehdottamalla tavalla, sanotaan perustuslakivaliokunnan tuoreessa lausunnossa. Hallitus on esittänyt, että ansiosidonnainen päiväraha alenisi 40 työttömyyspäivän jälkeen 20 prosenttia ja 170 työttömyyspäivän jälkeen 25 prosenttia.
Valiokunnan lausunto on yksimielinen.
Valiokunta totesi aiemmin, ettei ansiopäivärahan ansio-osaa koskeva muutosehdotus vaikuta perustuslaissa mainittuun perustoimeentulon turvaan. Valiokunta ei ole pitänyt ehdotusta ongelmallisena myöskään omaisuuden suojan kannalta. Samat arviot koskevat nyt myös ehdotusta ansiopäivärahan alentamisesta.
Perustuslakivaliokunnan lausunnossa käsitellään myös työssäoloehdon kertymistä palkkatuetussa työssä. Lakiehdotuksen mukaan palkkatuettu työ ei vastaisuudessa pääsääntöisesti kerrytä työssäoloehtoa.
Valiokunnan mielestä sääntely ei ole ongelmallista yhdenvertaisuuden kannalta. Se pitää kuitenkin perustellumpana, että palkkatuettu työ kerryttäisi ainakin osittain työssäoloehtoa.
Oikeuskansleri katsoi tammikuussa, että hallituksen esittämiä työttömyysturvan muutoksia ja niiden yhteisvaikutuksia aiemmin annettujen säästölakiesitysten kanssa ei ole arvioitu riittävän hyvin.