Perhevapaalla oleva Annika Saarikko kuunteli radiouutisia ja havahtui puppulogiaan – ”Poliitikot kertovat asioita toisillensa, toimittajille tai ihan vain lämpimikseen”

Politiikka

Kansanedustaja Annika Saarikko (kesk.) kertoo, että pienikin etäisyys päivänpolitiikkaan on saanut hänen huomionsa kiinnittymään politiikan kieleen. Se kun vilisee puppulogiaa.

Saarikko kirjoittaa Suomenmaan blogissaan havahtuneensa asiaan kuunnellessaan radiosta uutisia taloustieteilijöiden liikennepäästöselvityksestä. Ministeri puhui politiikkatoimenpiteistä ja tiekartasta.

Saarikon mukaan poliitikot kertovat asioita toisillensa, toimittajille tai ihan vain lämpimikseen itselleen. Kuitenkin tärkeämpää olisi puhua politiikasta ihmisille.

– Sille, josta mielellämme puhumme Pihtiputaan mummona, tavan tallaajana tai ihan vaan kansalaisena. Jo tapa puhua ”niistä ihmisistä tuolla turuilla ja toreilla” kertoo, että hei te siellä, täältä me etäältä teille tornista huudellaan.

– Vaikka Timo Soini meni jutuissaan monta kertaa överiksi, jotakin hänen retoriikastaan kaipaan tähän lajiin kovasti, Saarikko jatkaa.

Parhaillaan perhavapaalla olevan Saarikon mukaan myös keskustan kaivattu menestys löytyy asioiden ja ihmisten ohella siitä, miten puolue sanoittaa viestinsä.

Saarikko myöntää, että hänestä ei ole heittelemään ensimmäisiä kiviä.

Hän kertoo olleensa monta kertaa tilanteessa, jossa toimittaja on tymäyttänyt mikrofonin eteen ja samaa puppua on päässyt suusta.

– Kun asioita vilisee silmissä, perehtyä pitäisi paperipinoon per päivä ja ajattelemiseen aikaa on aidosti korkeintaan hissimatkojen verran, politiikan merkilliseen hallinto- ja puolueterminologiaan turvautuu kuin hukkuva pelastusrenkaaseen.