Paljastus: Venäjä ampuu "salaisia" ohjuksia
Ukrainan ulkoministerin mukaan Venäjä on alkanut käyttää sodassa risteilyohjuksia, joiden salainen kehittäminen sai Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin vetäytymään ydinohjusten rajoitussopimuksesta (INF) Venäjän kanssa vuonna 2019.
Ulkoministeri Andrii Sybiha kertoo uutistoimisto Reutersille, että kyseessä on maasta laukaistava 9M729-ohjus.
Se voi kantaa ydin- tai tavanomaisen taistelukärjen ja sen kantama on jopa 2 500 kilometriä.
Reutersin lähteet kertovat, että Venäjä on ampunut näitä ohjuksia Ukrainaan 23 kertaa elokuun alusta alkaen. Lisäksi Ukraina havaitsi jo vuonna 2022 kaksi iskua, jotka oli tehty 9M729-ohjuksella.
Ulkoministeri Sybiha näkee, että ohjuksen käyttäminen on osoitus siitä, ettei Venäjä presidentti Vladimir Putin kunnioita Trumpin pyrkimystä saada aikaiseksi rauha Ukrainaan.