Pakistan jatkoi ponnisteluja uusien rauhanneuvottelujen puolesta Lähi-idässä
Pakistanin asevoimien komentaja Asim Munir matkustaa tänään Iranin pääkaupunkiin Teheraniin.
Asiasta uutisoi Iranin uutistoimisto ISNA, jonka mukaan Munirin vierailun tarkoituksena on keskustella Iranin viranomaisten kanssa. Pakistan on viime päivinä lisännyt ponnisteluja rauhanneuvottelujen uudelleen käynnistämiseksi Lähi-idässä, ja Munir oli keskeinen henkilö neuvotteluissa.
Myös Pakistanin sisäministerin Mohsin Naqvin kerrottiin vierailevan Teheranissa keskiviikkona. Hänen vierailunsa oli jo toinen viikon sisällä.
Pakistanin välittämissä neuvotteluissa saatiin aiemmin aikaiseksi huhtikuun alkupuolelta voimassa ollut aselepo.
Neuvottelujen jatkosta on kuitenkin epävarmuutta, ja osapuolet ovat koventaneet puheitaan.
Sodan jatkuminen Lähi-idässä on tuntunut raskaasti maailman taloudessa ja aiheuttaa epävarmuutta. Myös poliittinen paine Yhdysvaltain presidenttiä Donald Trumpia vastaan Yhdysvalloissa on kasvanut energian hintojen noustua.
Sota alkoi Yhdysvaltojen ja Israelin iskuilla Iraniin helmikuun lopussa, minkä jälkeen Iran teki laajoja iskuja Yhdysvaltojen kohteisiin Lähi-idässä. Iran on myös estänyt meriliikennettä energiankuljetusten kannalta tärkeällä Hormuzinsalmella.
Viime neuvottelujen päätyttyä Iran ja Yhdysvallat ovat lähettäneet toisilleen useita ehdotuksia sodan lopettamiseksi, samalla uhkaillen toisiaan täysimittaisen sodan jatkamisella.
– Nyt olemme aivan rajamailla, uskokaa pois, Trump sanoi toimittajille keskiviikkona.
– Jos emme saa oikeita vastauksia, (sotaan ajaudutaan) hyvin nopeasti. Olemme kaikki valmiita, hän sanoi.