Oppositio valmiina kovaan myllytykseen – tulevatko sote-leikkaukset päivänvaloon tänään?
Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen odotetaan kertovan tänään, mihin se kohdistaa sosiaali- ja terveysmenoihin sovitut 170 miljoonan euron lisäleikkaukset.
Orpo arvioi tiistai-iltana Ylen vaalitentissä, että työ valmistuisi torstaina, mutta ei vahvistanut mitään tarkkaa aikataulua. Hän sanoi, että erityisesti sosiaalihuollosta säästöjä on ollut erittäin vaikea löytää.
Säästöjä on STT:n tietojen mukaan etsitty esimerkiksi palveluiden ikärajoista, henkilöstömitoituksista ja määräajoista.
Esillä on tiettävästi ollut jälleen myös vammaispalvelulain elämänvaihetta koskeva rajaus, joka jäi pois uudesta vammaispalvelulaista peruslaillisesti ongelmallisena. Rajauksella on tarkoitus vähentää niiden ihmisten määrää, jotka voivat saada vammaispalvelulaissa tarkoitettuja erityispalveluita.
Oppositio on vaatinut hallituksen leikkauslistaa julki jo pitkään ja jätti asiasta tiistaina hallituksen vastattavaksi välikysymyksen. Keskustan eduskuntaryhmän mukaan opposition välikysymyksessä on kyse suomalaisten oikeudesta tietää, miten heidän lähi- ja peruspalveluilleen käy heti alue- ja kuntavaalien jälkeen.
Asia on ollut eduskunnan kyselytuntien pääaiheena jo viikkoja, ja jatkoa on luvassa.