OP:n maksuliikenteessä häiriö – vaikuttaa muun muassa palkkojen maksuun
Maksuliikenteessä on ilmennyt tänään aamupäivällä laajoja ongelmia. Sekä Kela että Nordea ovat kertoneet Twitterissä, että asiakkaiden tileille siirretyt maksut eivät ole saapuneet.
Kelan mukaan viivytys johtuu OP:n maksuliikenteen häiriöstä.
OP:sta kerrotaan STT:lle, että pankin SEPA-maksuissa on häiriö, mikä vaikuttaa myös esimerkiksi palkkojen maksuun. SEPA on eurooppalaisen tilisiirtostandardin mukainen tilisiirto.
– Vikaa korjataan parhaillaan ja pyrimme saamaan maksut muiden pankkien tileille mahdollisimman pian. Pahoittelemme aiheutunutta haittaa, todetaan OP:n viestinnästä sähköpostitse.
OP kertoo korjaavansa vikaa parhaillaan ja kertovansa lisätietoja heti kun niitä saadaan.
Myös korttimaksamisen kanssa on aamupäivän aikana ilmennyt paikoin ongelmia.