Oman reviirin varjelua, oppositioveljeilyä ja vastarannankiiskeilyä – aluevaaligallupit ovat pienpuolueille karua luettavaa
Eduskunnan pienpuolueet (RKP, kristillisdemokraatit ja Liike Nyt) jäävät vaaleja edeltävissä kannatuskyselyissä yleensä marginaaliin, kun keskustelu pyörii isojen puolueiden voimasuhdemuutosten ympärillä.
Historian ensimmäisten aluevaalien kohdalla näyttää käyvän samoin. Pienemmät ryhmät eivät saaneet ainakaan Ylen ensimmäisestä aluevaaligallupista kovinkaan sytyttävää avauspotkua omiin kampanjoihinsa.
Itse asiassa kysely oli niille varsin karua luettavaa. Se kertoo nimittäin aika lailla tarkasti tilanteen, missä tällä hetkellä mennään. Kakkosella ja kolmosella alkavilla kannatuslukemilla ei jytkyjä, eikä edes yllätyksiä, järjestellä missään päin valtakuntaa.
Pienempien puolueiden mahdollisuus profiloitua ja erottua valtavirrasta on sote-palveluihin keskittyvissä aluevaaleissa erityisen vaikeaa.
Kun keskustelun pääfokus pyörii oikeisto-vasemmisto-akselin ideologisissa jännitteissä yksityisten ja julkisten palvelujen välillä, ei pelitilaa omille irtiotoille juurikaan jää. Kukapa meistä ei haluaisi parempia palveluja tai joustavampia hoitoketjuja turhan byrokratian sijaan.
Poikkeuksen muodostaa tuttuun tyyliin RKP. Puolueelle aluevaalit ovat kaikkien muiden vaalien tapaan leimallisesti myös kielivaalit.
Ruotsin kielen aseman turvaaminen ja sen pönkittäminen näkyy korostetulla tavalla myös ehdokasasettelussa. Kun Helsinki on poissa pelistä, tunnustaa RKP realiteetit ja käy omat vaalinsa käytännössä kolmella hyvinvointialueella.
Puolue on asettanut aluevaaleihin yhteensä 305 ehdokasta. Itä- ja Länsi-Uudenmaan sekä Pohjanmaan omat täydet listat kattavat tuosta määrästä 244.
Näillä alueilla RKP tulee myös menestymään ja keräämään valtaosan äänistään. Jopa kuntavaalien tuloksen perusteella laskettu ykköspaikka Itä-Uudellamaalla on täysin mahdollinen.
Aluevaalien äänestysprosentin uskotaan jäävän matalaksi. Tämä fakta sataa väistämättä RKP:n laariin, koska puolueen kannattajat kuuluvat varmuudella uskollisimpaan äänestäjäkuntaan myös näissä vaaleissa. Kuntavaaleissa hankittu viiden prosentin kokonaiskannatus on näin ollen täysin mahdollinen nytkin.
Sen sijaan RKP:n yritykset profiloitua vähemmistöjen puolustajaksi myös suomenkielisillä alueilla eivät ole ottaneet tulta oikein missään päin valtakuntaa.
Kokoomuksen kanssa solmittujen vaaliliittojen turvin RKP voi saada ehdokkaitaan läpi erityisesti Varsinais-Suomessa ja Keski-Pohjanmaalla. Muualla maassa puolueen esiintymisellä ehdokaslistoilla on enemmänkin symbolinen merkitys, eikä läheskään kaikille hyvinvointialueille ehdokkaita ole edes löytynyt.
RKP:lle tunnusomaista on myös puolueen terävimmän kärjen nurja suhtautuminen aluevaaliehdokkuuteen. Ministereiden tai enemmistön kansanedustajista (vain kolme yhdeksästä ehdolla) nimiä on turha hakea listoilta.
Nimekkäiden ääniharavien puuttumisella ei tosin tässä tapauksessa ole niin suurta merkitystä, koska ruotsinkielinen väestö kyllä löytää äänestyskopissa uskollisesti omat ehdokkaansa.
Parempaan menestykseen RKP tarvitsisi keulakuvakseen vaikkapa Carl Haglundin tyyppistä poliitikkoa, joka herättää sympatioita myös omien vakiintuneiden piirien ulkopuolella.
Kristillisdemokraattien lähtökohta aluevaaleihin on lievästi sanottuna haasteellinen.
Kuntavaalien floppitulos 3,6 prosenttia (-0,5) paljastaa puolueen tämänhetkisen alakulon, eikä mikään fakta oikein puolla käyrän kääntymistä nousuun näissä vaaleissa.
”Enemmän hyvinvointia, vähemmän byrokratiaa” on sinänsä kauniilta kuulostava vaalislogan, mutta tuskin innostaa kovinkaan monta liikkuvaa äänestäjää piirtämään lappuunsa juuri KD-ehdokkaan numeron.
Kristillisten perusarvojen korostaminen sopii kieltämättä sote-ympäristöön. Mutta eri asia kokonaan on, saako puolue omaa viestiään läpi isompien puristuksessa. Varsinkin kun se viesti on tällä kertaa jopa häiritsevän samankaltainen.
Kristillisdemokraattisen yhteisön menestys on kautta historian perustunut onnistuneesti solmittuihin vaaliliittoihin.
Hyppy kokoomuksen kelkkaan monilla alueilla (Pohjois-Pohjanmaa, Itä-Uusimaa, Satakunta, Lappi) voi edesauttaa KD:tä pääsemään tavoitteeseensa eli 50 aluevaltuustopaikkaan.
Oppositiokumppani kokoomuksen kanssa kaveeraaminen sisältää toki myös riskin. Saman virren veisaaminen myös aluevaalikentillä jättää kristillisistä helposti kuvan värittömänä samassa kritiikkikuorossa mukana olevana kanssahuutajana ilman omaa sanomaa.
Yhteensä 936 ehdokkaan joukko on toki kristillisdemokraateilta ihan kelpo saavutus. KD on saanut kenttäväkensä kiitettävästi liikkeelle ja velvollisuuden tunto ulottuu myös terävimpään osastoon.
Kristillisten kaikki viisi kansanedustajaa (Sari Essayah, Päivi Räsänen, Sari Tanus, Peter Östman, Antero Laukkanen) ovat kukin omilla hyvinvointialueillaan paljon vartijoina äänten keräämisessä. Täydet ehdokaslistat puolue on kerännyt Pohjois-Savon lisäksi myös Varsinais-Suomessa ja Päijät-Hämeessä.
Puheenjohtaja Sari Essayah on perinteisesti kunnostautunut vaalikeskustelujen eräänlaisena symppishahmona. Aluevaalien suppeassa teemaympäristössä hänenkin karismansa vaikutus on sen verran rajallinen, että sillä olisi ratkaisevaa merkitystä puolueen kokonaismenestyksen kannalta.
Puoluekentän uuden tulokkaan Liike Nytin osalta aluevaalit vaikuttavat olevan jonkinlainen pakkopulla tai välttämätön paha, jotka on vaan käytävä, kun sellaiset on kalenteriin merkitty.
Muuhun johtopäätökseen ei voi tulla, kun esimerkiksi puolueen pääkellokas Hjallis Harkimo on julkisuudessa julistanut ehdokkaiden hankinnan olevan erityisen vaikeaa siksi, ”kun hallituksen sote-ratkaisua vaan pidetään niin surkeana”.
Toinen pointti on tietysti se, että Liike Nytin kotipesä ja ydinalue Helsinki jää tällä kertaa vaalitaiston ulkopuolelle.
Kaikesta porusta huolimatta Liike Nyt on onnistunut haalimaan mukavan määrän eli yhteensä 354 ehdokasta, ja heitä löytyy tasaisesti ympäri maan kaikilta hyvinvointialueilta.
Ammattijakaumaa tarkasteltaessa pistää silmään yrittäjien suuri osuus, mikä tietysti on puolueen taustat huomioiden ymmärrettävää. Niin sanottuja julkkisehdokkaita sen sijaan saa etsiä suurennuslasilla ja silti on tyydyttävä tv-kasvo Jethro Rostedtin tai laulaja Kristian Meurmanin tasoisiin nimiin.
Ennusmerkit viittaavat joka tapauksessa siihen, että Liike Nyt tulee tammikuun aluevaaleissa jopa ylittämään kuntavaaleissa saavuttamansa 1,6 prosentin kannatuksen. Sillä ei vielä herran huoneita rakennella, mutta valtuustopaikkoja kyllä erityisesti isommista kaupungeista kerätyillä äänillä.
Vaikka puolueen näkyvimmät keulahahmot (Harkimo, Mikael Jungner) eivät ole edes ehdolla, Liike Nyt tulee näissäkin vaaleissa saamaan kokoaan isomman mediahuomion osakseen.
Jos Liike Nytin taustajoukkojen katsottiin aikanaan vaikuttaneen eduskuntavaaleissa jopa suurimman puolueen asemaan, niin aluevaaleissa se ei vastaaviin urotekoihin pysty.
Nettiparlamentarismiin luottavalla porukalla tulee silti edelleen olemaan oma merkittävä roolinsa piikkinä nimenomaan kokoomuksen lihassa.
Kun se on lisäksi julistanut sodan vasemmistohallitusta ja sen sote-byrokratiaa vastaan, niin visio aluevaalitaistoon on selvä: Harkimon joukot ovat ottamassa paikkansa vastarannan kiiskinä jossain kokoomuksen ja perussuomalaisten välimaastossa.
Suomenmaa analysoi juttusarjassaan kaikkien eduskuntapuolueiden aluevaalinäkymät.