Nigel Farage puolueensa laittomista lahjoituksista: Lakeja ei rikottu
Britanniassa oikeistopopulistisen Reform UK -puolueen johto on salaa kuvatuilla videoilla junaillut laitonta ulkomaista rahoitusta puolueen käyttöön, kertoo brittimedia.
Piilokameratallenteet kuvasi tutkivan journalismin ryhmä Verbatim.
Verbatimin edustajat esiintyivät ulkomaisina lahjoittajina, jotka sponsoroivat brittilehdistöön ujutettuja Reform UK:n teettämiä kannatuskyselyitä, joista puolueyhteys oli peitelty.
Asiasta uutisoi brittimedia Channel 4, joka kertoo todentaneensa Verbatimilta saamansa kuvamateriaalin aitouden.
Videolle päätyi myös puolueen johtaja Nigel Farage, joka kiitteli lämpimästi yhdysvaltalaisena lahjoittajana esiintynyttä näyttelijää tämän tuesta.
Näyttelijä ja tutkiva toimittaja tapasivat Faragen esiintyen yhdysvaltalaisena liikemiehenä ja tämän Britanniassa asuvana poikana, jonka kautta rahaa kanavoitiin Reform UK:lle.
Todellisuudessa maksun teki Verbatimin operoima yhdysvaltalaisyhtiö. Kaikkiaan yhtiö maksoi yli 30 000 puntaa kolmesta eri kannatuskyselystä.
Peiteroolissa ollut toimittaja oli neuvotellut Reform UK:n edustajien kanssa myös suuremmasta, puolen miljoonan punnan lahjoituksesta, kertoo Channel 4. Tämä lahjoitus jäi kuitenkin toteutumatta.
Channel 4:n Youtubessa julkaisemilla videoilla näkyy, että Verbatimin edustajat tavannut Farage vaikuttaa olevan tietoinen siitä, että ulkomaista rahaa junailtiin Reform UK:n kannatuskyselyihin.
Videoilla Farage ja rahoituskuvioita suunnittelevat puolueen vaikuttajat vakuuttelevat ulkomaalaisia siitä, että rahoitusjärjestely on toteutettavissa laillisesti.
Channel 4:n haastatteleman vaalirahoituslakien asiantuntijan mukaan kuvio kuitenkin vaikuttaa selvästi rikkovan lakia. Ulkomainen rahoitus puolueille on yksiselitteisesti kielletty Britanniassa.
– On päivänselvää, että tässä on selkeä yritys kiertää lakia, arvioi Channel 4:n haastattelema vaalirahoituslakien asiantuntija, Britannian vaalilautakunnan entinen johtaja Bob Posner.
– Lainsäädännössä on tällaisesta rikosnimikkeitä, joista voidaan tuomita hyvin suuriin sakkoihin ja vankeusrangaistuksiin – ja tätä tekevät puolueen johtohahmot, Posner jatkaa.
Posnerin mukaan asiasta pitäisi aloittaa rikostutkinta. Reform UK:n kannatuskyselyt uutisoitiin brittilehdistössä kertomatta sitä, että kyse oli puolueen teettämistä kyselyistä.
Puolueiden saama kotimainen rahoitus on ilmoitettava, mitä Reform UK ei Channel 4:n mukaan myöskään tehnyt järjestelyssä.
Muun muassa Britanniassa vallassa oleva työväenpuolue on kertonut tehneensä paljastusten jälkeen asiasta rikosilmoituksen. Brittilehti Guardian kertoo, että myös maan vaaliviranomainen on ottanut asiasta yhteyttä poliisiin.
Videolla Reform UK:n edustaja puhuu hyvin avoimesti rahoittajan ja puolueväen molempia hyödyttävästä suhteesta.
– Jos Nigel pääsee numero 10:een (Britannian pääministerin virka-asunto Downing Streetillä), niin olet käytännössä parhaillaan oluella hänen tulevan kansliapäällikkönsä kanssa. Jos se ei ole bisnesintressi, niin en tiedä mikä on, sanoo toimittajalle Faragen avustaja Dan Jukes.
Channel 4 ei saanut kommenttipyyntöihinsä välittömästi vastausta Faragelta eikä muilta Reform UK:n edustajilta.
Farage sanoi perjantaina brittiradio LBC:n haastattelussa, että puolue ei ole rikkonut lakia.
Hän kiisti väitteet, että puolue olisi teettänyt kannatuskyselyjä tai hän itse olisi ollut tietoinen ulkomaisesta rahasta.
Reform UK -puolue kertoi aiemmin perjantaina, että asiasta aloitetaan sisäinen selvitys. Lisäksi jupakkaan liittyvät Dan Jukes sekä puolueen politiikkajohtaja James Orr eroavat tehtävistään puolueessa.
Tapaaminen Faragen kanssa pidettiin, kun hän oli jo keskellä toista rahoitusskandaalia.
Aiempi skandaali liittyi Thaimaassa asuvalta kryptomiljardööriltä saatuun lahjoitukseen, jonka Farage oli jättänyt ilmoittamatta. Tapaamisen aikaan Farage kampanjoi täytevaaleissa, jotka olivat seurausta hänen erostaan parlamenttiedustajana.
Reform UK on johtanut kannatuskyselyitä, mutta lahjoitusskandaali on pinonnut kompastuskiviä Faragen polulle kohti pääministeriyttä. Parlamentin selvitys Faragen rahoituskuvioista jatkui tämän voitettua vaalit elokuussa, kertoi Britannian yleisradioyhtiö BBC.