Naton Rutte USA:n joukkojen vähentämispäätöksestä: "Älkää tehkö tästä liian suurta numeroa"
Sotilasliitto Naton pääsihteerin Mark Rutten mukaan Yhdysvaltain joukkojen vähentämispäätöksen seurauksia liittokunnalle on liioiteltu. Viime viikolla kerrottiin, että Yhdysvallat suunnittelee vähentävänsä joitakin Naton itärajalla olevia joukkojaan.
Rutten mukaan joukkojen vähentämispäätöksen tapaisia muutoksia tapahtuu jatkuvasti. Hän totesi, että Yhdysvallat on vahvasti läsnä Euroopassa.
Rutte kommentoi asiaa Romaniassa yhteisessä tiedotustilaisuudessa maan presidentin Nicusor Danin kanssa.
– Läsnäolonsa puitteissa maa etsii jatkuvasti tapoja hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla resurssejaan Euroopassa, Rutte sanoi tiedotustilaisuudessa.
– Älkää tehkö tästä liian suurta numeroa, hän lisäsi.
Yhdysvaltain mukaan joukkojen vähentäminen ei ole merkki siitä, että maan sitoutuminen sotilasliittoon olisi vähentynyt.
Yhdysvaltain puolustusministeriön mukaan Euroopassa on noin 85 000 yhdysvaltalaissotilasta, joista noin 20 000 on sijoitettu Naton itäiselle rajalle Venäjän hyökättyä Ukrainaan vuonna 2022.
Kaksipäiväisen Romanian-vierailunsa aikana Rutten on määrä osallistua muun muassa torstaina järjestettävään Naton puolustusfoorumiin, jossa hän puhuu puolustustuotannon vahvistamisen tärkeydestä.