MT: Perussuomalaisten kansanedustajalta erityiskiitos keskustameppi Elsi Kataiselle – "Tehnyt hartiavoimin töitä"
Maa- ja metsätalousvaliokunnassa vaikuttava perussuomalaisten kansanedustaja Antti Kangas kiittää Maaseudun Tulevaisuuden mielipidekirjoituksessa keskustameppi Elsi Kataista tämän työstä Euroopan parlamentissa.
Kirjoituksen ovat allekirjoittaneet myös entinen maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.), maa- ja metsätalousvaliokunnan varapuheenjohtaja Anne Kalmari (kesk.) sekä valiokunnan jäsen Eerikki Viljanen (kesk.).
– Erityiskiitoksen työstään ansaitsee keskustan Elsi Katainen, joka on linjakkaasti äänestänyt aina suomalaisen ruuantuotannon ja kestävän metsätalouden puolesta ja tehnyt hartiavoimin töitä siedettävien neuvottelutulosten aikaan saamiseksi. Asiantunteva ja Euroopassa laajasti arvostettu Katainen on onneksemme ehdolla myös tulevissa EU-vaaleissa, he kirjoittavat.
Kirjoittajien mukaan ”Suomen edun mukaisen järkivihreän politiikan ja kestävän metsien käytön puolustaminen ei ole ollut viime vuosina helppoa”.
– Valitettavasti osa EU-mepeistä niin vasemmalta kuin oikealta on ollut hyvin innokkaasti EU-komission pyrkimyksiä edesauttamassa. Vain keskusta ja perussuomalaiset vastustivat ennallistamisasetusta kokonaisuudessaan. Vihervasemmisto on ollut yksimielisesti metsätaloutta vastaan, kirjoituksessa todetaan.
– Varmin tapa muuttaa suunta on käyttää äänioikeutta ja äänestää EU-parlamenttiin edustajia, jotka tukevat suomalaista metsänomistajaa ja ruuantuottajaa. Äänestyspäätöstä tehdessä on hyvä muistaa puolueet, jotka johdonmukaisesti puolustavat suomalaista maa- ja metsätaloutta Euroopan parlamentissa.