Mauri Pekkarinen on tyytyväinen 40 eduskuntavuoteensa – työ vei yöunet vain kerran

Veikko Hakulinen, Eero Mäntyranta, listaa Mauri Pekkarinen (kesk.) lapsuuden esikuviaan. Pikkupoikana hän tähtäsi huippu-urheilijaksi ja seurasi tiiviisti urheilua. Todisteeksi hän pudottelee Rooman 1960 kesäolympialaisten voittajia: 100 metrillä Armin Hary, 200 metrillä Livio Berruti…

Istumme eduskunnassa, työhuoneen ovessa lukee varapuhemies.

– Olin hiihdossa nuorten ikäluokassa Suomen parhaita ja vielä 21-vuotiaana hiihdin maakuntaviestiä, mutta silloin oli jo selvää, ettei minusta tule huippuhiihtäjää. Yliopistoelämä vei mennessään.

Kinnulalainen maatalon poika oli mennyt lukioiässä teinikunnan toimintaan, jossa tuolloin ei ollut poliittista viritystä. Kiinnostus politiikkaan heräsi yliopistossa. Se oli nuoren yhteiskuntatieteiden ylioppilaan vastareaktio taistolaisten vyörytykselle yliopistomaailmassa.

– Se sai tutkailemaan omia arvojani, mikä on minun näkemykseni maailman ja ihmisen suurista asioista. Näin löysin keskustasta oman poliittisen kotini.

Hänen vanhempansa eivät olleet mukana poliittisessa toiminnassa, eikä kotona puhuttu politiikkaa.

– En edes tiennyt, ketä he äänestivät.

Pekkarinen valittiin eduskuntaan ensi yrittämällä maaliskuussa 1979, ja nyt on menossa kymmenes kausi. Kaksi ensimmäistä kautta olivat kovaa työntekoa ja asioihin perehtymistä.

– Seniorit pitivät tärkeimpiä asemia, ja ymmärsin: tieto on valtaa.

Pekkarinen nousi sisäministeriksi Esko Ahon (kesk.) hallitukseen. Sisäministerinä hän on myös menettänyt ainoan kerran työn takia yöunet. Ne vei Janajevin juntta, joka yritti Neuvostoliitossa vallankaappausta.

– Kukaan ei tiennyt ensimmäisen vuorokauden aikana, miten tässä käy. Vastasin rajoista ja pakolaiskysymyksestä, ja mietimme mitä teemme, jos tulee miljoonia pakolaisia. Uni ei tullut sinä yönä.

Ahon hallituksen vuosiin ajoittui myös lama. Suomi oli todella pohjalla, ja Pekkarinen muistaa raskaat päätökset. Hän kuitenkin uskoi Suomen selviävän, sillä reaalinen kilpailukyky oli kunnossa.

Aika oli vaikeaa perheellekin.

– Vanhimmat pojat olivat silloin teini-ikäisiä, tytöt muutaman vuoden ikäisiä. Se oli minulle välillä vaikeaa, koska olen perheihminen. Jos jotain pitäisi miettiä uudestaan, niin se aika lasten kanssa.

Keskustan luottomies on kokenut työnsä pääosin antoisana. Joka kaudella ovat olleet uudet haasteet. 40 vuoden kansanedustajan uran aikana Pekkarinen on ollut muun muassa ministerinä viidessä hallituksessa ja johtanut eduskuntaryhmää.

Mutta joka päivä hän on pyrkinyt soittamaan kotiin.

– Näiden 40 vuoden aikana on muistaakseni kaksi päivää, jolloin en ole ollut puhelimella yhteydessä kotiin. Toisella kerralla olin Kiinan maaseudulla, jossa ei ollut yhteyksiä.

Pekkarista arvostetaan yli puoluerajojen hyvänä puhujana. Eduskunnan suuressa salissa moni ministeri on maistanut hänen sanan säiläänsä.

Hän kertoo hioneensa debattimallia oppositiossa Esko Ahon ja Timo Kietäväisen (kesk.) kanssa. Elettiin Holkerin hallituksen aikaa ja työkaluiksi keksittiin omalta paikalta sivalletut minuutin kysymykset.

– Siinäkin on tärkeää, että tiedät asiat ja osaat esittämisen, joten suunnittelimme aina debattia etukäteen. Kävimme useammin pääministeri Holkerin (kok.) kuin Liikasen (sd.) kimppuun, koska valtiovarainministeri Liikanen oli teräväkielisempi.

Taitavimmaksi debattisparraajaksi Pekkarinen nostaa kuitenkin Ben Zyskowiczin (kok.).

– Maailmassa, kuten politiikassakin, on miljoonia asioita, jotka riitelevät keskenään. Tarvitaan kykyä jäsentää siitä sekasotkusta olennainen. Arvioida se oman aatteellisen taustansa kautta, vetää johtopäätökset, mitä tulee tehdä ja esittää tämä hyvin.

Tämän vaalikauden keskustavaikuttaja on seurannut suuren salin keskustelua varapuhemiehenä. Häntä on harmittanut keskustelun pinnallistuminen.

Parin viime vuoden aikana kypsyi ajatus pyrkimisestä Euroopan parlamenttiin. Pekkarinen on luonteeltaan toiminnan mies ja myöntää, että varapuhemiehen homma on välillä pitkästyttänyt.

– Ehkä minua olisi joskus tuolla salissa tarvittu, mutta: No bad feelings.

Pekkarisella on kertynyt pitkä kokemus Euroopan ministerineuvostosta, ja vaimokin näytti europarlamentti-idealle vihreää valoa. Mutta eduskunnan jättäminen tuntuu haikealta.

– Minulla ei ole kenenkään kanssa sellaisia välejä, ettenkö voisi moikata tai mennä samaan pöytään kahvilassa. Ylivoimainen valtaosa meistä on tällaisia.

Lapset eivät ole lähteneet politiikkaan. Keskustakonkari puntaroi, että ehkä hyvä niin.

Lapsenlapsia vie jalkapallo. Tyttärentytär treenaa kerran pari vuodessa Barcelonan junioriakatemiassa.

– Viime sunnuntaina olin katsomassa heidän harjoitusotteluaan Vehkahallissa. Huippupelaajia, isoisä myhäilee.