Marin oli matkoilla, kun hidasautoja puitiin lähetekeskustelussa – esitys jätettiin pöydälle ja käsitellään myöhemmin tänään

Hidasautolaki

Eduskunnan lähetekeskustelu hidasautoja koskevista laeista sähköistyi tänään, kun asiasta vastaava liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin (sd.) ei ollut paikalla. Lakiesitys jätettiin pöydälle, ja sitä käsitellään myöhemmin tänään.

Lähetekeskustelussa oli hallituksen esitys lykätä hidasautoja koskevien lakien voimaantuloa vuodella EU:n huomautuksen takia.

Istunnossa äänestettiin kahdesta eri pöydälle jättö -ehdotuksesta.

Enemmän ääniä sai Suna Kymäläisen (sd.) ehdotus, jota Satu Hassi (vihr.) tuki.

Siinä ehdotettiin, että asiaa käsitellään myöhemmin tänään. Perussuomalaisten Leena Meri ehdotti kokoomuksen Timo Heinosen kannattamana, että lähetekeskustelu käytäisiin vasta 16. lokakuuta.

Marin kertoi aiemmin tässä kuussa, että nopeusrajoitettuja autoja koskevan lainsäädännön voimaantuloa lykätään vuodella.

Sääntelyn oli tarkoitus tulla voimaan marraskuun alussa.

Euroopan unionin komissio kuitenkin huomautti Suomelle, ettei lainsäädäntö sen käsityksen mukaan ole EU-säädösten mukainen.

Komissio oli huolissaan nuorten kuljettajien ajamien, jopa 60 kilometrin tuntinopeutta kulkevien ja painavien ajoneuvojen vaikutuksista liikenneturvallisuudelle.

Marin ei ollut paikalla eduskunnassa, sillä hän on mukana presidentti Sauli Niinistön työvierailulla Washingtonissa.

STT käyttää nopeusrajoitetuista, viranomaistekstissä kevytautoiksi kutsutuista autoista nimitystä hidasauto.

Sana ”hidas” kuvaa auton ominaisuuksia ja kattonopeutta paremmin kuin ”kevyt”. Hidasautot ovat mopoautoja raskaampia ja kulkevat niitä nopeammin, maksimissaan 60 kilometrin tuntinopeudella.