Maahanmuuttajien työllisyys kasvaa huomattavasti ensimmäisinä maassaolovuosina
Maahanmuuttajien työllisyys kasvaa huomattavasti ensimmäisten maassaolovuosien aikana, käy ilmi Datahuoneen torstaina julkaistusta selvityksestä. Selvityksessä tarkasteltiin vuosina 2000–2021 maahan muuttaneiden päätoimisen työllisyyden kehitystä maahanmuuttoa seuraavina seitsemänä vuonna.
Ulkomailla syntyneiden ulkomaalaistaustaisten miesten päätoiminen työllisyys on kasvanut vuosien 2000 ja 2021 välillä noin kymmenen prosenttiyksikköä.
Vuonna 2021 päätoimisten työllisten osuus oli ulkomailla syntyneillä ulkomaalaistaustaisilla miehillä noin 65 prosenttia ja naisilla noin 55 prosenttia.
Suomessa syntyneiden suomalaistaustaisten päätoimisten työllisten osuus oli samaan aikaan sekä miehillä että naisilla noin 75 prosenttia.
Ero suomalais- ja ulkomaalaistaustaisten päätoimisessa työllisyydessä supistui 2000-luvun alussa ennen finanssikriisiä mutta on pysynyt sen jälkeen melko vakaana.
Työllisyyden lähtötaso oli maahanmuuttajilla vielä varsinkin 2000-luvun alussa melko matala. Vuosina 2021 ja 2022 maahan tulleiden osallistuminen työmarkkinoille oli kuitenkin alusta alkaen korkeammalla tasolla kuin aikaisemmin maahan muuttaneilla.
Esimerkiksi kesällä 2022 vuoden 2021 maahanmuuttajista noin 60 prosenttia oli jo palkkatöissä.
Datahuoneen mukaan vielä ei voida kuitenkaan päätellä, onko kyseessä tilapäinen vai pysyvämpi muutos.
– Vuonna 2021 ja 2022 maahanmuutto oli suurempaa kuin aiemmin 2000-luvulla. Kasvu ei näytä tapahtuneen työllisyyden kustannuksella, päinvastoin näinä vuosina tulleiden osallistuminen palkkatyöhön on ollut heti alusta aiempaa korkeammalla tasolla, sanoo Datahuoneen tutkija Max Toikka tiedotteessa.
Datahuone on Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) itsenäinen yksikkö.
Selvityksessä on hyödynnetty Tilastokeskuksen yksilötason rekisteriaineistoja, Digi- ja väestötietoviraston väestönmuutostietoja sekä kuukausitason palkkasuhdetietoja tulorekisteristä.