Luomumaidon käyttö tuplaantui kouluissa ja päiväkodeissa

Ilmasto

Luomumaidon käyttö on lisääntynyt Suomen kouluissa ja päiväkodeissa. Pro Luomu -yhdistyksen mukaan viime lukuvuonna luomumaitoa juotiin Suomen kouluissa ja päiväkodeissa 2,97 miljoonaa litraa, joka on noin kaksinkertainen määrä edelliseen lukuvuoteen verrattuna.

Kouluissa ja päiväkodeissa tarjotusta rasvattomasta maidosta vajaa viidesosa oli luomua.

Luvut perustuvat Ruokaviraston tilastoihin koulujakelutuesta. Ruokavirastosta arvioidaan, että kouluissa ja päiväkodeissa käytetään rasvattoman maidon ohella jonkin verran luomukevytmaitoa. Se ei kuitenkaan näy tilastoissa, koska se ei kuulu koulujakelutuen piiriin.

Luomumaidon käyttö päiväkodeissa ja kouluissa alkoi lisääntyä syksyllä 2017, kun sille alettiin maksaa EU:n rahoittamaa, korotettua koulujakelutukea.

Koulujakelutukea myönnetään maitotuotteista vain rasvattomalle maidolle tai piimälle sekä jogurtille, viilille, rahkalle ja juustolle. Tuen piiriin kuuluu myös useita kasviksia ja marjoja kuten lanttu, porkkana, tomaatti ja herukat.

Kevätlukukaudella tukea saa myös tuontihedelmiin, kuten appelsiineihin ja banaaneihin.

Esimerkiksi Oulussa ryhdyttiin joulukuussa tarjoamaan luomumaitoa päiväkotilapsille ja koululaisille.

Oulun Tilapalvelujen ateriapalvelupäällikkö Pauliina Värttö perustelee päätöstä sillä, että luomumaidon koulujakelutuki nousi alkuvuodesta 2019. Lisäksi kaupungin maidontoimittajaksi vaihtui syksyllä Valio, joka pystyy toimittamaan tarvittavan määrän luomumaitoa.

– Lapset ja nuoret juovat koko ajan vähemmän maitoa, vaikka se olisi D-vitamiinin saannin kannalta tärkeää. Toivomme, että luomun tarjoaminen lisäisi nuorison maidonjuontia, sillä lähellä tuotetun luomumaidon houkuttelevuus on suurempi kuin tavanomaisen maidon, Värttö sanoo tiedotteessa.