Legenda väläyttää jymypaukkua: Armand Duplantis juoksemaan viestiä – "Ei ole mahdotonta"
Yhdestä asiasta ei ole epäselvyyttä: Ruotsin Armand Duplantis on tällä hetkellä yleisurheilun kirkkain ja kiistattomin supertähti.
Seiväshypyn valtias on vienyt nimiinsä kaksi olympiakultaa, kolme MM-kultaa ja kolme EM-kultaa. Maailmanennätys on sekin Duplantisin nimissä. Viimeksi hän paransi sitä neljä päivää sitten Uppsalassa lukemiin 631.
Mutta on Duplantisilla vielä silti unelma, jota hän ei ole yleisurheilussa saavuttanut. Hän haluaisi juosta miesten 4×100 metrin viestin ankkuriosuuden Ruotsi–Suomi-maaottelussa.
Unelmansa Duplantis lausui ääneen vuonna 2024, kun hän voitti norjalaisen aitajuoksukomeetan Karsten Warholmin näytöstyyliin järjestetyssä 100 metrin kaksintaistossa Zürichissä.
Mutta voisiko Ruotsin viestijoukkueessa juokseminen olla Duplantisille ihan oikeasti mahdollista?
Ei se mahdotonta ole, kommentoi nyt Ruotsin yleisurheiluliiton johtaja Kajsa Bergqvist. Asiasta kertoo ruotsalainen Aftonbladet.
Bergqvist on itsekin yksi yleisurheilun legendoista. Hän tuli 2000-luvun alkupuoliskolla tunnetuksi korkeushyppääjänä, joka saavutti sekä MM- että EM-kultaa. Sydneyn olympialaisista hän sai pronssia.
– Se olisi uskomattoman mahtavaa, Bergqvist kommentoi Duplantisin viestijuoksuhaaveita Aftonbladetin mukaan.
Bergqvist sanoo, että monien palikoiden täytyisi kuitenkin loksahtaa paikoilleen, jotta Duplantis todella nähtäisiin viestijoukkueessa. Hänen pitäisi muun muassa harjoitella juoksijoiden kanssa tosissaan. Se vaatisi tahtoa ja riskinottoa, sillä Duplantisin päälaji on yhä seiväshyppy.
Bergqvist kuitenkin korostaa, että Duplantisissa on potentiaalia juoksijaksi. Harjoittelulla sitä potentiaalia voitaisiin saada paremmin esiin.
Aftonbladet kirjoittaa, että aika, jolla Duplantis vuonna 2024 voitti Warholmin, olisi riittänyt hopeamitaliin Ruotsin mestaruuskilpailuissa sinä vuonna.
Yleisurheilun halli-MM-kisat järjestetään Puolan Toruńissa 20.–22. maaliskuuta 2026.