Lastensuojelulaitoksissa asuneet tytöt eivät osaa nimetä seksuaalista väkivaltaa väkivallaksi, selviää tuoreesta väitöskirjasta

Haavoittavat kokemukset lastensuojelulaitokseen sijoitettujen tyttöjen aiemmassa elämässä heijastuvat heidän herkkyyteensä tunnistaa seksuaalista väkivaltaa, ilmenee kasvatustieteen maisteri Helena Louhelan väitöskirjasta.

Tytöistä suurin osa ei käyttänyt sanaa ”väkivalta” kohtaamastaan seksuaalisesta väkivallasta, ja se, minkä he ylipäätään tunnistivat tai nimesivät seksuaaliseksi väkivallaksi, nivoutui kokemuksiin välittämisestä.

Louhela nimeää ilmiön ”vahingolliseksi välittämisen illuusioksi”.

Väitös vahvistaa aiempia tutkimustuloksia, joiden mukaan lastensuojelulaitoksissa asuvat tytöt kokevat vertaisiaan enemmän seksuaalista väkivaltaa.

Väkivallan ja muiden haavoittavien kokemusten takia tyttöjen on usein haastavaa muodostaa turvallisia yhteyksiä muihin ihmisiin.

Tyttöjen seksuaalisen riskikäyttäytymisen alueelle väittelijä ehdottaa uutta termiä ”seksismiin perustuva sisäistetty seksuaalinen väkivalta”.

– Seksuaalisen väkivallan kokemuksia tulisi tarkastella sekä muuttuvana ja moniäänisenä että tilanne- ja kontekstisidonnaisena ilmiönä, Louhela toteaa.

Tutkimuksensa perusteella hän esittää, että lapsille olisi järjestettävä väkivaltaa ennaltaehkäiseviä sukupuolivastuullisia koulutuksia varhaisessa vaiheessa. Lisäksi lasten ja nuorten parissa työskenteleville ammattilaisille tulisi järjestää koulutusta.

Oulun yliopistossa perjantaina tarkistetun artikkeliväitöskirjan pääaineiston muodostavat yhdentoista 14–17-vuotiaan suomalaistytön haastattelut.