Lännen lumoama Georgia haluaa kiihkeästi EU:n ja Naton jäseneksi – mutta tiellä seisoo Venäjä
Vaikka Euroopan unioni on rämpinyt jo vuosia varjoisia kujia, kaikkialla sinikeltainen tähtilippu ei ole menettänyt hohtoaan.
Vajaan viiden miljoonan asukkaan eteläkaukasialainen Georgia uskoo unioniin yhä vahvemmin kuin monikaan EU-maa enää itse.
”Tervetuloa Georgiaan, EU:n kumppanimaahan”, tervehtii kyltti tulijaa jo Tbilisin lentoaseman saapumishallissa.
Pääkaupunki Tbilisissä EU:n liput liehuvat kaikkialla maan oman lipun rinnalla valtion virastojen saloissa – vaikkei Georgialla ole unioniin vielä niin sanottua assosiaatiosopimusta vahvempaa sidettä.
Virallisesti kyseessä ei taida olla EU:n, vaan Euroopan neuvoston aivan samanlainen lippu. Poliittinen viesti on silti selvä: Georgia on Eurooppaa.
Kulttuurimaantieteellisesti asiasta voi olla tosin montaakin mieltä.
Euroopan yhtenä rajana pidetty Kaukasusvuoristo on osin Georgian alueella, mutta Aasiaksi enimmäkseen luettu Turkki sijaitsee Georgiasta länteen.
Tuhannen ja yhden yön tarinoiden Bagdadkin on lännempänä kuin Tbilisi.
Liittäminen Neuvostoliittoon 1921 erotti ikivanhan kuningaskunnan läntisestä maailmasta vuosikymmeniksi.
Neuvostoliiton romahduksen ja maan itsenäistymisen jälkeen integraation suunta on ollut sitäkin selvempi – kohti länttä.
Georgialaisuutta on joskus luonnehdittu olotilaksi, jossa idässä tuntee olevansa lännestä ja lännessä idästä. Maan Eurooppa- ja atlanttisen integraation ministeri David Bakradze ei kuitenkaan tällaisista oireista kärsi.
– Olemme aina olleet eurooppalainen maa ja yksi menestyksekkäimpiä EU:n itäisen yhteistyön maita. Olemme ylpeitä siitä, Bakradze sanoo.
Bakradzen mukaan Georgia näkee tulevaisuutensa EU:n ja Naton jäsenenä. Naton jäsenyyttä maa on yrittänyt pohjustaa muun muassa lähettämällä tuhatmäärin sotilaita Naton operaatioihin eri puolille maailmaa.
Hiljattain Georgian Yhdysvaltojen-suurlähettilääksi nimitetty ministeri muistuttaa, että EU:n ja Naton jäsenyyden kannatus on maassa 60–70 prosentin välillä.
Bakradze myöntää, että EU:lla on nyt isoja haasteita. Hän muistuttaa kuitenkin siitä, että EU kykenee ratkomaan omia ongelmiaan ja on onnistunut myös pääsemään ulos kriiseistä.
Bakradze kehuu vuolaasti myös maansa lehdistönvapautta, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltiokehitystä.
– Olemme edistyneet merkittävästi näissä asioissa, hän vakuuttaa.
Hieman toisenlaisiakin käsityksiä asiasta on. Muun muassa suosittu televisiokanava Rustavi-2 on käynyt oikeudessa pitkää kamppailua olemassaolostaan ja esittänyt kovia syytöksiä poliittisesta painostuksesta toimittajiaan kohtaan.
Luja usko länteen kumpuaa Georgiassa paljolti yhä entisille neuvostotasavalloille ominaisesta harhasta, jonka mukaan länsimaissa eletään yltäkylläisissä hyvinvointivaltioissa.
Kuvioon kuuluu, että EU:n uskotaan ratkaisevan kaikki maan ongelmat. Siinä uskossa vähemmälle huomiolle jää, että länsimaiden elintaso perustuu korkeaan verotukseen ja yksilön vastuuseen.
Joulun alla kaksi vuotta sitten Euroopan parlamentti ratifioi EU:n ja Georgian välisen assosiaatiosopimuksen. Sopimuksella tiivistetään EU:n ja Georgian poliittista yhteistyötä ja taloudellista integraatiota, mutta jäsenyyteen jää vielä matkaa.
EU-parlamentti näki, että maalla on vielä tehtävää demokraattisten instituutioidensa vahvistamisessa, mutta myös halua mieluummin ratkaista ongelmia kuin vältellä niitä. Georgiaa kannustettiin lähentymään unionia ja hakemaan jäsenyyttä, jos ehdot täyttyvät.
Innostus Georgian jäsenyyttä kohtaan ei taida olla EU:ssa ja Natossa yhtä suurta kuin toisinpäin, vaikka demokratian, vakauden ja ihmisoikeuksien viennillä Kaukasiaan on oma arvonsa.
Taloudellisesti köyhä maatalousvaltio olisi kuitenkin jälleen yksi taakka muiden joukossa. Kahden jäätyneen konfliktin saaminen kaupantekijäisinä ei houkuta sen enempää.
Jos arvostelee Natoa, joutuu epähenkilöksi.
Professori Jago Kachkachishvili
Suhtautumisessa Naton tai EU:n jäsenyyteen vallitsee Georgiassa puolueiden kesken syvä konsensus, kertoo Tbilisin valtionyliopiston sosiologian professori Jago Kachkachishvili.
– Nato on koskematon. Jos arvostelee Natoa, joutuu epähenkilöksi. Kaikki uskottavuus on mennyttä, hän sanoo. Sama pätee hänen mukaansa myös EU:n jäsenyyteen.
Kachkachisvilin mukaan georgialaiset ”rakastavat” Natoa, vaikka jäsenyys voi olla realismia vasta joskus tuonnempana, ehkä 15–20 vuoden päästä.
Georgialla ja Venäjällä ei ole ollut diplomaattisuhteita vuoden 2008 sodan jälkeen. Venäjän poliittis-sotilaallinen kiinnostus Georgiaa kohtaan ei liity Kachkachishvilin mielestä pelkästään suurvalta-aseman palauttamiseen, vaan myös maiden yhteiseen menneisyyteen.
– Venäläiset rakastavat georgialaista viiniä, ruokaa ja vieraanvaraisuutta, hän napauttaa sarkastisesti.
Vaikka nykyinen Kreml on Georgialle kauhistus, tavalliseen kansalaisten väliseen kanssakäymiseen vihanpito ei Kackachishvilin mukaan ulotu.
Venäläisvastaisuutta ei esiinny ja venäjää käytetään luontevasti Kaukasian yhteisenä kielenä, jonka avulla seudun lukuiset kansat ymmärtävät toisiaan.
– Minkäänlaisia väkivaltaisuuksia venäläisväestöä kohtaan ei ole ollut, ei edes sodan vuonna 2008. Se on hyvin mielenkiintoista ja olen ylpeä siitä, Kachkachishvili sanoo.
Georgian venäläisvähemmistö on tosin pieni, vain 1,5 prosenttia väestöstä.
Nykyinen Georgia on pitkälti vuonna 2003 valtaan nousseen Mihail Saakashvilin luomus.
Länsimielinen Amerikassa koulutettu juristi käynnisti laajan demokratisointiohjelman, samalla yhteiskuntaa kunnianhimoisesti modernisoiden.
Saakashvilin kaudella Georgian talous nousi kohisten. Poliisivoimissa tehtiin iso puhdistus, jonka seurauksena maan pääkaupunginkin kaduilla on turvallista kulkea – jos venäläistä holtittomuutta ja kaukasialaista temperamenttia yhdistävä liikenne jätetään huomiotta.
Sokea luotto Yhdysvaltoihin taisi kuitenkin koitua länsimielisen uudistajan kohtaloksi.
Saakashvili oli ilmeisesti niin vakuuttunut Yhdysvaltojen tuesta, että laski väärin ja lankesi Venäjän provokaatioon Etelä-Ossetiassa elokuussa 2008. Seurauksena oli sota, jossa Georgia menetti separatistialueensa Abhasian ja Etelä-Ossetian Venäjän haltuun, ehkä lopullisesti.
Saakashvilin päämäärä oli saada Georgia Naton jäseneksi. Kun vuonna 2008 Naton huippukokouksessa Bukarestissa ei hyväksytty sen kummemmin Ukrainaa kuin Georgiaakaan jäsenehdokkaiksi, pettymys oli suuri.
Saakashvili hävisi vaalit vuonna 2012 ja jätti Georgian. Sen jälkeen hän sai Ukrainan kansalaisuuden ja toimi kuvernöörinä Odessan alueella.
Georgia on lähihistorialtaan entisistä neuvostotasavalloista väkivaltaisimpia. Kun maa itsenäistyi 1991, se suistui etnisten konfliktien kurimukseen. Abhasia ja Etelä-Ossetia julistautuivat itsenäisiksi.
Abhaasit olivat tottuneet pitämään Venäjää suojana Tbilisin hallinnon georgialaistamispolitiikkaa vastaan ja pitivät georgialaisia uhkana kansalliselle identiteetilleen.
Georgialle sekä abhaasit että osseetit olivat epäilyttävää viidennen kolonnan porukkaa, jota kohdeltiin tylysti.
Osseeteilla ja abhaaseilla ei ollut haluja liittyä yksikieliseen georgialaiseen kansallisvaltioon. Seuraamuksena puhkesi sisällissotia, joiden seurauksena kapina-alueet jäivät käytännössä Venäjän alusmaiksi.
Venäjä jakoi kapina-alueiden väestölle venäläisiä passeja ja hivutti Georgian tapahtuneiden tosiasioiden eteen. Elokuussa 2008 tilanne kärjistyi väkivaltaisuuksiksi Etelä-Ossetiassa, ja Saakashvili lähetti panssarivaunuja Etelä-Ossetian pääkaupunkiin Tskhinvaliin.
Venäjä reagoi välittömästi. Sodan syttyminen tuli georgialaisille täytenä yllätyksenä ja järkytys oli suuri. Venäläisjoukot karkottivat parissa päivässä georgialaiset sekä Etelä-Ossetiasta että Abhasiasta. Sota oli ohi viikossa.
Sota yllätti myös Suomen, joka toimi tuolloin Etyjin puheenjohtajamaana. Etyjin ja ulkoministeri Alexander Stubbin (kok.) poliittiset rahkeet eivät oikein riittäneet tilanteen laukaisemiseen.
Venäjän politiikan dramaattisen ja pysyvän muutoksen Stubb osasi kuitenkin lukea jo tuolloin oikein, vaikka saikin kovaa arvostelua synkästä 080808-puheestaan.
Ditsin kylässä Etelä-Ossetian rajalla puhaltaa hyinen vuoristotuuli, kuin muistutuksena saapumisesta jäätyneestä konfliktin alueelle.
Niittymaisemaa halkoo venäläisten pystyttämä teräsaita vihreine varoitustauluineen. Muutaman sadan metrin päässä kohoaa vartiotorni, josta venäläissotilaat tarkkailevat maastoa.
Ilmapiiriä on kiristänyt se, että Venäjä on hivuttanut rajakylttejään Georgian puolelle ja puolentoista kilometrin pätkä Bakusta Mustanmeren rannikolle Supsaan kulkevaa öljyputkea on nyt Etelä-Ossetian puolella.
Georgialaiset eivät tosin puhu virallisesti rajasta, koska he pitävät Venäjän hallinnoimaa Etelä-Ossetiaa yhä omanaan.
Separatistialueet ovat tunnustaneet Venäjän lisäksi vain sen vanhat myötäilijät Nicaragua ja Venezuela sekä piskuinen Tyynenmeren saarivaltio Nauru.
Monen alueen asukkaan elämänpiiri on rikkoutunut sodan ja sen seuraamuksien myötä. Siitä kertoo teräsaidan viereen tiilistä ladottu pieni muistomerkki, muistona rajan taakse jääneestä kirkosta.
Rajalle johtavalle tielle näkyy Etelä-Ossetian pääkaupunki Tskhinvali, josta vuoden 2008 sota alkoi. Kaupunki kärsi sodassa vaurioita, mutta on muuten yhä ankeassa neuvostoaikaisessa asussaan.
Epävirallisella rajanylityspaikalla Tskhinvalin eteläpuolella on hiljaista. Tien päässä toisella puolella liehuvat salossa Etelä-Ossetian ja kiista-alueen nykyisen isännän Venäjän liput. Yli pääsevät vain sairaankuljetukset.
Konfliktialueella hiljaiselo voi kuitenkin päättyä hetkessä. Viime toukokuussa Abhasian rajalla georgialainen 31-vuotias mies ammuttiin kuoliaaksi hänen jouduttuaan sanaharkkaan venäläisten rajajoukkojen kanssa.
Veriteko tapahtui Georgian puolella. Tapahtumien kulusta ei jäänyt epäselvyyttä, sillä kaikki tallentui valvontakameroihin.
Mustanmeren alueella ja Kaukasiassa on jo useampia jäätyneitä konflikteja, ja Venäjä on rakentamassa Ukrainassa jälleen yhtä lisää. Mutta voiko jäätynyt konflikti vielä jonakin päivänä sulaa?
Tällä tietoa Abhasian ja Etelä-Ossetian osalta ei ole aihetta erityiseen optimismiin. Georgialaisella rajaupseerilla on oma realistinen käsityksensä asiasta.
– Sitten kun Putin kukistuu ja Kremlin muurit sortuvat. Sitten tämä ratkeaa, hän ennustaa.
Aika näyttää, onko Georgian pääsyä läntisten arvoyhteisöjen suojiin odotettava siihen asti.
Reportaasi ilmestyi alun perin Suomenmaan aikakauslehdessä 28.10. Lehden voi tilata täältä .