Keskustapomo täräyttää Orpon ylimielisestä esiintymisestä: "Ripustautuu valtaan"
Keskustan varapuheenjohtaja Tuomas Kettunen oudoksuu pääministeri Petteri Orpon (kok.) eilisiä puheita eduskunnan välikysymyskeskustelussa.
Orpo kuittaili keskustalle ”entisestä miehestä, joka käveli presidentin puheille, kun työt eivät oikein maistuneet”. Kyse oli mitä ilmeisimmin entisestä pääministeristä Juha Sipilästä (kesk.), joka jätti hallituksensa eronpyynnön vaalikauden 2015–2019 lopulla, kun sote-uudistus ajautui umpikujaan eduskunnassa.
Kettunen painottaa tuoreessa Facebook-julkaisussaan, että ”suomalaiset ansaitsevat parempaa kuin epäonnistuneen hallituksen, joka ripustautuu valtaan”.
– Etenkään pääministerillä ei olisi nyt yhtään varaa ylimielisyyteen, Kettunen lataa.
Eduskunnassa äänestetään tänään keskiviikkona hallituksen luottamuksesta.
Kettunen oli ensimmäinen allekirjoittaja hallituksen epäonnistunutta työllisyyspolitiikkaa koskeneessa välikysymyksessä, jota eduskunta ruoti tiistaina.
Kettunen huomautti, että Suomessa on tällä hetkellä työttömiä on enemmän kuin Espoossa asukkaita. Avoimia työpaikkoja on puolestaan hieman vähemmän kuin Rovaniemellä asukkaita.
– Tämä karmeus ei selittelemällä muuksi muutu, Kettunen latasi.
Orpo naljaili puolestaan, että Kettusen puheesta vakuuttui lähinnä vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela. Pääministerin puheet kirvoittivat naurua ministeriaitiossa.
Koskela kertoi omassa puheenvuorossaan tervehtivänsä ilolla keskustan esitystä purkaa edellisen hallituksen säätämä epäonnistunut ”pakkohakemusmalli”.
– Suomalainen hyvinvointivaltio on rakennettu keskustavasemmistolaisella yhteistyöllä, ja tämä historiallisen menestynyt linja jos jokin ansaitsee kunnianpalautuksen tässä ajassa, Koskela sanaili.
Keskusta oli Marinin hallituksessa mukana edistämässä työttömien aktivointia, mutta sittemmin puolueessa on petytty mallin tuloksiin.
Viime aikoina keskusta on nostanut esille tarvetta uudistaa työnhakua niin, että hakeminen hakemisen vuoksi loppuisi. Nyt puolueessa nähdään, että mallin tilalle tarvitaan henkilökohtaisia työllistämissuunnitelmia, jotka ottavat paremmin huomioon ihmisten erilaiset elämäntilanteet.
Kettunen kirjoittaa Facebookissa, että Suomi on vakavissa työttömyys-, velka- ja talousongelmissa.
– Työttömyyden nujertamiseksi pitää kääntää kaikki kivet.
Eduskunnan finanssipoliittinen parlamentaarinen työryhmä eli niin sanottu velkajarrutyöryhmä julkaisi keskiviikkona raportin, jonka mukaan julkista taloutta tulee sopeuttaa 8–11 miljardilla vuoteen 2031 mennessä.
Velkajarrutyöryhmän jäsen, keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi arvioi, että reilun vuoden päästä aloittavalla uudella hallituksella on edessä euromääräisesti noin kaksinkertainen sopeutus tähän vaalikauteen verrattuna.