Lukijalta: Uskonnonopetus toimii
Olen havainnut, että koulujen uskonnonopetus kiinnostaa keskustelijoita medioissa. Hyvä näin, se osoittaa asian olevan tärkeä. Koen, että kyseessä on kansallista identiteettiämmekin vahvasti koskeva asia.
Jo itsenäisyytemme alun vuosista lähtien lainsäädäntömme antoi mahdollisuudet evankelis-luterilaiseen tai ortodoksiseen uskonnonopetukseen ja kirkkoihin kuulumattomille oikeuden olla osallistumatta tai halutessaan osallistua uskonnonopetukseen.
Koska ortodoksinen väestö myös viime sotien jälkeen keskittyi pääosiin itäiseen Suomeen tai kaupunkeihin, monilla paikkakunnilla ortodoksit osallistuivat käytännössä koulujen evankelisluterilaiseen uskonnonopetukseen ilman mitään ongelmia.
Samat käytännöt toimivat ilman ongelmia muihinkin kristillisiin kirkkoihin kuuluvien oppilaiden ja kirkkoihin kuulumattomienkin kohdalla, vaikka samalla oli mahdollisuus myös olla osallistumatta koulujen uskonnonopetukseen.
Jehovan todistajiin kuuluvat eivät kuitenkaan osallistuneet koulun uskontokasvatukseen eivätkä koulujen aamuhartauksiin.
Suomessa koululaitos on syntynyt kristillisen opetuksen lähtökohdista, ja eri aikoina mukaan ovat tulleet muut opetettavat aineet. Olen toiminut seurakunta- ja sotilaspappina, uskonnonopettajana ja sittemmin kansanedustajana 12 vuotta ja saman ajan osallistuin aktiivisesti myös eduskunnan sivistysvaliokunnan työskentelyyn.
Tiedän hyvin eri aikoina uskonnonopetukseen kohdistuneet muutospaineet aina oppiaineen poistamispyrkimyksiä myöten radikalismin vuosina 1970-luvulla.
Oma käsitykseni on kokemuksiini perustuen se, että koulujemme uskonnonopetus on pohjimmiltaan keskustalaisen vaikuttamistyön tulosta. Olin ratkaisujen vuosina keskustan kirkkopoliittisessa työryhmässä hyvien kumppanien kanssa.
Nykyinen käytäntö oman uskonnon opetuksesta on lähtökohtaisesti hyvä, koska silloin opetus on sopusoinnussa vanhempien ja kotien uskonnollisen taustan ja kasvatuksen kanssa.
Käytännössä se evankelisluterilaiseen ja ortodoksiseen kirkkoon kuuluville merkitsee samaa asiaa kuin aiempi käsite tunnustuksellinen uskonnonopetus, mutta nyt samaa tarjotaan muillekin oppilaiden määristä riippuen.
Kirkkoihin ja uskonnollisiin yhteisöihin kuulumattomille on ollut jo puolen vuosisataa tarjolla elämänkatsomustieto. Toki kirkkoihin kuulumattomat ovat voineet osallistua halutessaan myös muiden mukana evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluville annettavaan uskonnonopetukseen.
Pidän uskontokasvatuksen nykyistä lainsäädäntöä uskontokasvatuksen maailman parhaimpana uskonnonvapauden sekä oman uskonnon opetuksen ja uskonnollisen kasvatuksen mallina. En näe aihetta mihinkään muutoksiin.
Jos jotain muutetaan, tulee uusia ongelmia ja pahimmassa tapauksessa menetetään itse perusasia eli oman uskonnon opetus. Tämän sisältö on rikkaampi ja elävämpi kuin mitä muut vaihtoehdot tarjoaisivat.
Kouluissa on aina monia eri järjestelyjä opetusryhmien ja lukujärjestysten osalta. On hyväksyttävä, että oikeus oman uskonnon opetukseen myös vaatii näitä.
Pidän perusoikeutena, että kaikilla on mahdollisuus oman uskonnon opetukseen. Näin taataan koulun, kodin ja kirkkokunnan tai uskonnollisen yhteisön kasvatuksen yhteiset tavoitteet muita loukkaamatta.
Tämä ei suinkaan sulje pois sitä, että tässä yhteydessä annetaan tietoa myös eri uskonnoista ja eri uskonnollisista näkemyksistä kullekin ikävaiheelle soveltuvilla tavoilla.
Lauri Oinonen
TM, rovasti
kaupunginvaltuutettu (kesk.)
Keuruu/Haapamäki
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/