Keskustanaiset kannustaa naisia pyrkimään eduskuntavaaliehdokkaiksi
Keskustanaisten valtuusto kannustaa naisia ympäri maan pyrkimään eduskuntavaaliehdokkaiksi kevään 2027 vaaleissa.
– Naisehdokkaita tarvitaan laajasta ikäryhmästä monipuolisin kulttuuri- ja ammattitaustoin. Mitä aiemmin sitoumuksensa jättää, sitä enemmän jää aikaa taustatyölle, verkostoitumiselle ja markkinointiin vaadittavan rahoituksen kartuttamiselle, keskustanaisten valtuusto toteaa tiedotteessaan.
Järjestö huomauttaa, että yhä useampi äänestäjä on niin kutsuttu shoppailija, joka hakee itselleen samaistumiskohteeksi sopivaa henkilöä.
– Puolueuskollisuus ei enää siirry kodin perintönä samoin kuin aiemmin. Siksi tunnettuuden lisääminen ja rohkeat, oman näköiset ulostulot ovat tärkeitä ennen varsinaisten kampanjoiden käynnistymistä. Jo kunta- ja aluevaalit keväällä osoittivat, että naisehdokkaisiin luotetaan, koska naiset olivat monin paikoin listojen äänikuningattaria.
Keskustanaiset muistuttaa, että naiset toimivat aktiivisesti palkkatyössä tai yrittäjinä, jolloin he tuntevat jokapäiväisen arjen mikrotason ongelmat. Heillä on siksi laaja käytännön ymmärrys ja osaaminen, jota tarvitaan tuomaan politiikka lähelle ihmistä.
– Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskeskustelu ei saa jäädä talous- ja turvallisuuspuheen jalkoihin, vaan sen on oltava läpikulkevana periaatteena myös taloutta ja turvallisuutta koskevassa päätöksenteossa.
Keskustanaisten tavoitteena on, että vuoden 2027 eduskuntavaalien jälkeisessä keskustan eduskuntaryhmässä olisi puolet naisia.