Keskustan Siika-aho: "Ei Orpon hallituksesta ole isäntärengin hommiin"
Keskustan puoluesihteerin Antti Siika-ahon mukaan huhtikuun alue- ja kuntavaaleissa äänestetään samalla myös Orpon hallituksen luottamuksesta.
Siika-aho sanoo tiedotteessaan, että vaalien pääkysymys on se, miten terveydenhoidon, ikäihmisten hoivan ja muiden suomalaisten lähi- ja peruspalvelujen käy.
Hänen mukaansa vaalit ovat kokoomukselle, perussuomalaisille ja muille hallituspuolueille tuomion paikka.
– Kannustan jokaista äänestäjää ottamaan äänestyskopissa kantaa myös siihen, missä jamassa maan asiat ovat, Siika-aho summaa.
– Suomi on onnellisuustilastojen kärjessä edelleen, mikä on myönteinen asia. Todellisuus kodeissa ja työpaikoilla , ihmisten arjessa, on monille suomalaisille aivan toisenlainen, hän lisää.
Siika-aho sanoo huomanneensa, että monien yrittäjien ja elinkeinoelämän edustajien pettymys kokoomuksen ja perussuomalaisten kahden vuoden vallassaoloon on suorastaan käsinkosketeltavaa.
Hän moittii Orpon hallitusta siitä, ettei Suomessa kasva talous eikä ihmisten hyvinvointi. Nousussa ovat sen sijaan työttömyys, konkurssit, verot ja velka.
– Ei Orpon hallituksesta ole isäntärengin hommiin, Siika-aho tylyttää.
– Ei ole liioittelua sanoa, että liian monelta ovat loppuneet tai ovat loppumassa rahat ja työt. Vakavinta on, että ihmisten, erityisesti nuorten, tulevaisuudenusko on tutkitusti romahtanut.
Siika-aho painottaa, että Suomen suunta voidaan muuttaa. Hän kannustaa äänestäjiä ottamaan alue- ja kuntavaaleissa kantaa myös hallituksen politiikkaan.
– Maa voidaan nostaa talous-, työttömyys- ja velkaongelmista nousuun, kestävän kasvun tielle. Lähi- ja peruspalvelut voidaan pelastaa alasajolta.
Alue- ja kuntavaalit järjestetään 13. huhtikuuta 2025.
Otsikkoa lyhennetty 22.3.2025 kello 13.15.