Keskustan Savola: Koronakriisi vei taloudellisen pohjan hallitusohjelman tavoitteilta – “Unohdetaan oppivelvollisuuden laajentaminen ja tunnin junat“

Politiikka

Keskustan kansanedustaja Mikko Savola peräänkuuluttaa hallitukselta nopeita päätöksiä isoissa tulevaisuutta koskevissa kysymyksissä.

Koronakriisi on käytännössä jo nyt vetänyt taloudellisen pohjan pois vuosi sitten sovitun hallitusohjelman tavoitteilta, hän toteaa facebookissa pitämässään vappupuheessa.

– Hallituksen on otettava pikaisesti palaset uudelleen pöydälle ja sovittava keinoista, kuinka eteenpäin mennään. Uudet suuret menolisäykset on punnittava tarkkaan, sillä maan taloudellinen jälleenrakennus ottaa vuosia tai jopa vuosikymmeniä.

Maan talouden tasapainottamiseksi Savola tekisi radikaaleja muutoksia tulevaisuuden menoihin.

– Unohdetaan oppivelvollisuuden laajentaminen ja miljardeja maksavat ja tehottomat ”tunnin junat”, hän sanoo.

– Leikataan korporaatioiden kassoihin valuvien asumistukien myöntäminen etelän suurissa kaupungeissa, laitetaan aiheettomien valitusten tekijöille reilut maksut, lupa-asioiden hoitoon tiukemmat käsittelyajat ja investoinnit liikkeelle, keskustaedustaja luettelee.

– Lopetetaan suomalaisen energiantuotannon ja työn alasajo ja tehdään sote-uudistus valmiiksi yhdessä yksityisen sektorin kanssa.

Savola peräänkuuluttaa turvallisuuden ja huoltovarmuuden nostamista yhteiseksi kärjeksi tulevaisuutta rakennettaessa.

Ruoka, energia ja lääkkeet ovat keskiössä silloin kun kriisi on päällä, hän huomauttaa.

– Jos jotain hyvää tästä kriisistä voi sanoa, se on omavaraisuuden merkityksen paluu. Nyt päällä oleva kriisi on salakavala tauti, joka pyyhkäisee läpi maailman.

– On muistettava, että sodanajan kriisissä olisi vielä lisäelementtejä mukana, jotka korostaisivat entisestää meriteiden takana olevan Suomen huoltovarmuuden merkitystä, Savola toteaa.