Keskustan Kettunen ihmettelee perussuomalaisten kokoomuspeesausta ja some-sotimista – "Ei tässä tilanteessa puhuttele höpinät Afrikan tähdestä tai tofusta"
Keskustan varapuheenjohtaja Tuomas Kettunen hämmästelee perussuomalaisten aikeita jatkaa kokoomuksen peesaamista vaalituloksesta huolimatta.
– Orpon hallituksessa unohdettu kansa on unohdettu, mutta kokoomuksen ydinporukkaa muistetaan joka käänteessä. Ei ihme, että PS romahti, Kettunen arvioi kannanotossaan.
Kettunen huomauttaa, että perussuomalaiset pönkkää kovapalkkaisimmille isot veroalet samalla kun tavallisen kansan verotus kiristettiin juuri kovimmaksi kymmeneen vuoteen.
– Suuryritykset saavat veroporkkanoita, suomalainen pienyrittäjä arvonlisäveron jättinostot ja kotitalousvähennyksen alasajon. Vanhuksille tarjotaan hoitajien sijaan digihärveleitä, terveysjäteille jättitukia. Ammatillisesta koulutuksesta leikataan ja hallituksen ministerit kiertävät maailmalla duunareita houkuttelemassa, Kettunen listaa.
Tuoreimpana nöyryytyksenä liikenneministeri Lulu Ranne (ps.) väitti vaalien alla Turun tunnin junan olevan jäissä, mutta tiistaina pääministeri kertoikin huippukalliin lempihankkeensa etenevän, Kettunen huomauttaa.
– Orpon hallituksessa kokoomus päättää, PS selittää ja kuittaa kannatuslaskun. Kyllä kansa tietää. Purran kopeat selitykset ja toritanssit eivät mene läpi. Viikunanlehti on pudonnut, perässä perussuomalaisten kannatus.
Kettusen mielestä nyt päähuomio politiikassa ei ole nyt punavihreiden tai laitaoikeiston amerikkalaistyyppisissä some-sodissa, vaan tavallisissa ruisleipäasioissa. Asetelma kuivattaa hänen mukaansa laitoja ja avaa tavallisten ihmisten asioihin keskittyvälle keskustalle väylää eteenpäin.
– Työttömyys- ja konkurssiennätyksiä rikotaan sekä vanhustenhoidosta leikataan. Ei tässä tilanteessa ihmisiä puhuttele höpinät Afrikan tähdestä tai tofusta, Kettunen arvioi.
Kettunen lupaa keskustan keskittyvän jatkossakin tavallisten ihmisten asioihin ja Suomen suunnan korjaamiseen.
– Trumpismille selkeä ei, ruisleipäpolitiikalle vahva kyllä, hän linjaa.