Keskustan ehdokkaat Kaakkois-Suomessa pyrkivät tekemään ainakin piipahduksia naapurimaakuntiin
Kaakkois-Suomen vaalipiirissä starttasi kuluvana viikonloppuna ensimmäinen piirivetoinen vaalikampanjaviikonloppu. Viikonloput aloitti keskustan Kymenlaakson piiri, jonka alueella on kymmenkunta vaalitapahtumaa viikonlopun aikana.
Keskustalla on Kaakkois-Suomen vaalipiirissä 17 ehdokasta. Valtaosa ehdokkaista käyttää hyväkseen piirien järjestämää yhteiskampanjointia ja lähtee mukaan vaalikentille oman maakunnan ulkopuolelle. Kaikilla ehdokkailla kampanjoinnin pääpaino on omassa maakunnassa.
Kouvolalainen kansanedustaja Markku Pakkanen painottaa työtä omassa maakunnassaan, mutta pyrkii mahdollisuuksien mukaan käymään muuallakin.
– Teen kampanjaviikonloppujen lisäksi yksittäisiä pistoja Kymenlaakson ulkopuolelle. On hyvä käydä ”haistelemassa ilmaa” ja istuvana kansanedustajana koen myös velvollisuudekseni käydä kuulemassa ihmisten viestiä myös Karjalassa ja Savossa.
Savonlinnalaisedustaja Hanna Kosonen kertoo kiertäneensä koko vaalikauden ajan piirin kaikkia kolkkia erilaisissa tapahtumissa.
– Sama jatkuu kampanjan aikana. Vaalipiiri on laaja, mutta silti pyrin käymään kaikkialla.

Iittiläinen Anniina Peltola on nyt toista kertaa ehdolla ja aikoo käydä kaikissa kunnissa, kuten neljä vuotta sitten.
– Vain tapaamalla ihmisiä kaikkialla vaalipiirissä voimme ymmärtää eri näkökulmia ja eri elämäntarinoita. Kansanedustaja edustaa aina koko Suomea ja koko vaalipiiriä ja kaikkia sen ihmisiä, ei vain sen yhtä aluetta.
Ensimmäistä kertaa ehdolla olevat Kristiina Helminen Ruokolahdelta, Laura Hämäläinen Mikkelistä, Riikka Turunen Pyhtäältä, Hannah Honkanen Haminasta, Jenny Hasu Kouvolasta ja Kimmo Ihalainen Joroisista tekevät vaalityötä oman piirin ulkopuolella mahdollisuuksien mukaan, Honkasen tavoitteena on kiertää kaikki kunnat.
Ainoa vaalipiirin alle 30-vuotias keskustan ehdokas Hämäläinen katsoo kampanjoinnin koko vaalipiirissä olevan paikallaan, kun haluaa tavoittaa koko alueen nuoria ja opiskelijoita.
Turunen näkee, että uudelle ehdokkaalle kasvokkain kohtaamiset ovat erittäin tärkeitä.
– Hyvistä kohtaamisista saa itse paljon energiaa vaalityöhön ja se on usein helpompi tapa tuoda omia teemojaan esille ja tulla ymmärretyksi kuin kirjoitetun tekstin välityksellä.