Keskustalaiset äimistyivät hallituksen epäselvästä linjasta: "Kumpi puhuu totta, Purra vai kokoomus?"
Keskustan itäisen Suomen kansanedustajat penäävät hallitukselta selvää kantaa Itä-Suomen erityistalousalueiden kohtalosta.
Tiedotteessa on mukana seitsemän keskustan kansanedustajaa: Hannu Hoskonen, Vesa Kallio, Tuomas Kettunen, Hanna Kosonen, Mikko Polvinen, Hanna Räsänen ja Markku Siponen.
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) ilmoitti viime viikon torstaina eduskunnan kyselytunnilla, ettei itäiseen Suomeen tule erityistalousaluetta.
Kokoomuksen itäsuomalaiset kansanedustajat Jukka Kopra ja Karoliina Partanen ovat tämän jälkeen kiirehtineet sanomaan, ettei erityistalousalueita ole peruttu.
Kopra on kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja Partanen puolueen varapuheenjohtaja. Heidän mukaansa erityistalousaluekokeilun selvittelyä jatkettaisiin ja päätöksiä olisi tulossa kevään aikana.
Keskustan kansanedustajien mukaan erityistalousaluekokeilun tilanne on nyt epäselvä.
– Me itäisen Suomen keskustalaiset kansanedustajat vaadimme tilanteeseen selvyyttä. Kumpi puhuu totta, valtiovarainministeri Purra vai kokoomus?
– Tosiasia on, että hallitus hyväksyi itäisen Suomen ohjelman jo vuosi sitten. Tarvittavat selvitykset erityisalueista ovat olleet jo kauan valmiita. Tästä huolimatta lakien kirjoittaminen erityistalousalueista ei ole vieläkään käynnissä, tiedotteessa summataan.
Orpon hallitus nimitti Harri Bromanin Itä-Suomen erityisedustajaksi toukokuussa 2025.
Bromanin tehtävänä oli laatia erityistalousalueista kokeilumalli toteutettavaksi määräaikaisena itäisessä Suomessa. Broman ehdotti erityistalousaluekokeilun piloteiksi Imatran ja Kajaanin seutuja.
Broman kertoi helmikuun alkupuolella Suomenmaalle, että hän luovutti muistionsa erityistalousalueista ministeriöille joulukuussa. Sen jälkeen asiasta ei ole kuulunut mitään.
Keskustaedustajat muistuttavat, että pääministeri Petteri Orpo (kok.) on ottanut vastattavakseen itäisen Suomen ohjelman toteuttamisen.
Kansanedustajien mukaan pääministerillä on nyt korkea aika näyttää, että erityistalousalueen perustaminen alkaa edetä niin, että tarvittavat lait ehditään käsitellä eduskunnassa ennen vaalikauden päättymistä.
– Itäinen Suomi ja sen ihmiset ja yritykset ansaitsevat parempaa hallitukselta kuin petettyjä lupauksia ja tahallista viivyttelyä.