Keskustalainen: "Suomalainen aluepolitiikka on ummehtunutta"
Citymaalaisuus on yhä useammalle identiteetti, Suomen Kylät ry:n toiminnanjohtaja, keskustavaikuttaja Aleksi Koivisto toteaa Suomenmaan blogissaan.
Koronapandemia sai monet muuttamaan maakuntien Suomeen, saaristokyliin kausiksi, kohti tunturikyliä Lappiin tai Uudellemaalle uusiin kotikyliin, Koivisto kertaa.
– Maallemuuton trendi alkoi ja syntyi myös uusi identiteettiryhmä: citymaalaiset suomalaiset.
Koiviston mielestä aluepolitiikka on muutospaineiden äärellä.
– Suomalainen aluepolitiikka on ummehtunutta, hän näkee.
Helsingissä laaditut visiopaperit ja strategiaprosessit eivät Koiviston mukaan muutu alueiden Suomessa resurssijaoksi, kokeiluiksi tai toiminnaksi.
Keskustalaisen arvomaailman juurevat ihanteet näkyvät Koiviston mielestä citymaalaisuudessa – naapuriavussa, luontoyhteydessä, paikallisuudessa, kohtuullisuudessa, yhteisöllisyydessä ja ylisukupolvisuudessa.
– Olisiko keskustalainen ratkaisu koukata identiteetin kautta kohti alueiden äänestäjiä, hän esittää.