Kesäkuussa pitkä hellejakso ja ennätyskylmää – Saana-tunturilla lämpötila putosi kuun alussa 7,7 astetta pakkasen puolelle
Kesäkuun sää on ollut hyvin kaksijakoinen. Kuun alkupuoli oli kylmä, mutta loppupuoli hyvin lämmin, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.
Kesäkuun 12. päivästä lähtien maassa oli 19 hellepäivää peräkkäin. Eniten hellepäiviä oli maan etelä- ja länsiosissa, joissa hellepäiviä oli noin 10–14.
Vähiten hellepäiviä oli pohjoisessa. Joillain yksittäisillä havaintoasemilla lämpötila ei kivunnut Pohjois-Suomessa kesäkuussa kertaakaan hellelukemiin eli vähintään 25,1 asteeseen.
Kesäkuun korkein lämpötila, 31,6 astetta, mitattiin Kankaanpäässä Niinisalon lentokentällä. Se on edelleen kesän lämpöennätys.
Sen sijaan Kilpisjärvellä Saanatunturilla lämpötila laski kuun alussa 7,7 astetta pakkaselle. Se on mittaushistorian kylmin kesäkuussa mitattu lukema.
– On ymmärrettävää, että tunturiasemalla kylmempiä lämpötiloja voi tulla helpommin. Siinä mielessä lukema ei ollut valtava yllätys, mutta onhan tuo aika matala lämpötila kesäkuussa, sanoo meteorologi Jaakko Savela Ilmatieteen laitokselta.
Kesäkuu oli melkein koko maassa 1–2 astetta keskimääräistä lämpimämpi. Korkein keskilämpötila oli Helsingin Kumpulassa, noin 17 astetta. Kylmin keskilämpötila oli Saana-tunturilla, 6,6 astetta.
Sademääriltään kesäkuu oli lähes koko maassa tavanomaista vähäsateisempi. Paikoin sateet olivat hyvin kuuroluonteisia ja paikallisia.
Vähiten satoi maan eteläosassa, jossa joillain havaintoasemilla, kuten Helsingin Kumpulassa, satoi harvinaisen vähän. Siellä mitattiin kesäkuun pienin sademäärä, 2,6 millimetriä.
– Helsinki-Vantaan lentoasemalla tuli vastaan kyseisen havaintoaseman mittaushistorian pienen sademäärä 5,6 millimetriä, Savela sanoo.
Eniten vettä tuli kesäkuussa maan itäosassa, jossa Pohjois-Karjalan muutamalla paikkakunnalla satoi tavanomaista enemmän.
Suurin sademäärä mitattiin Ilomantsissa Mekrijärvellä, jossa kesäkuussa satoi reilut 100 millimetriä. Joillain muillakin havaintoasemilla idässä satoi kuun aikana vettä 80–90 millimetriä.