Kelan hallitus esittää pääjohtajaksi Heli Backmania – Arto Satonen hävisi äänestyksen selvästi
Kelan hallitus esittää laitoksen uudeksi pääjohtajaksi Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen Melan toimitusjohtajaa Heli Backmania. Hallitus äänesti valinnasta Backmanin ja työministeri Arto Satosen (kok.) välillä. Backman voitti äänin 8–1.
Hallitus painotti esityksessään Backmanin monipuolista virkauraa ja laajaa sosiaaliturvan tuntemusta, Kela kertoo tiedotteessaan.
Kelan valtuutettujen on määrä päättää lopullinen valinta 8. huhtikuuta. Valtuuston ei tarvitse noudattaa hallituksen esitystä, vaan valinta voi osua hakijoista myös johonkuhun toiseen.
Kelan hallitus haastatteli Backmanin ja Satosen lisäksi kolme muuta hakijaa. He olivat keskustan ex-puheenjohtaja Annika Saarikko, Husin diagnostiikkajohtaja, professori Lasse Lehtonen ja alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen.
Kelan valtuusto koostuu kansanedustajista, ja maan hallituksen puolueilla on siellä enemmistö. Tiedossa ei vielä ole, aikovatko esimerkiksi kokoomus ja perussuomalaiset asettua yhtenä rintamana jonkin ehdokkaan taakse.
Kelan pääjohtaja valitaan nyt ensimmäistä kertaa seitsemän vuoden määräaikaiseen virkasuhteeseen ja tavalla, jossa Kelan hallitus tekee ensin oman esityksensä. Virka täytetään kesäkuun alusta alkaen, kun nykyinen pääjohtaja Outi Antila jää eläkkeelle.