Lukijalta: He, jotka rakensivat meille hyvinvoinnin
Ihmiset, jotka rakensivat tämän kaikille hyvän maan kovalla työllään, hiellään ja uskomattomilla ponnistuksillaan, niin fyysisesti kuin henkisestikin, ovat varmasti ansainneet parempaa kohtelua. Epäinhimillinen ikäihmisten kohtelu tässä maassa on järkyttävää, raukkamaista ja ihmisoikeutta loukkaavaa.
Yksinäisyyttä, turvattomuutta, huonoa huolenpitoa, syrjintää, itsemääräämisoikeuden vähättelyä. Kaikki tämä on tätä päivää ja yhteiskunnan arvovalintoja. Ihmiset, jotka rakensivat tämän hyvinvointiyhteiskunnan ja arvot, ovatkin nyt kustannustekijöitä, fiskaalisia haitakkeita ja säästökohteita Petteri Orpon (kok.) hirmuhallituksen leikkureissa.
On vain aika raadollista ajatella, että vanhempamme ja isovanhempamme ovat tänään arvottomia haitakkeita, kustannustekijöitä ja säästökohteita. Eikä heistä enää haluta huolehtia elämänsä viimeisinä hetkinä.
He taatusti maksoivat aikanaan veronsa, maksunsa tunnollisesti ja toiveikkaina. He toivovat, että saisivat hyvän loppuelämän.
Arvokeskustelu on suistunut raiteiltaan. Inhimilliset arvot ovat muuttuneet ja tilalle ovat tulleet arvokonservatiiviset uudet arvot Orpon oikeistohallituksen työn tuloksena.
On syntynyt fundamentaalinen muutos perinteisiä arvoja vastaan. Heikommat syrjäytetään ja siirretään vastaamaan itse omasta hyvinvoinnistaan, vaikka eivät siihen voimavarat, varallisuus tai terveys riittäisikään.
Eduskuntavaalien jälkeen ulkomaalainen media vitsaili, että Suomeen on tullut ”hirmuhallitus”. Käytäntö on osoittanut, ettei se ollutkaan vitsi, vaan totisinta totta.
Arvokeskustelu on muuttunut kokonaan heikommassa asemassa olevien ihmisten vastaiseksi laajalla sektorilla niin politiikassa kuin käytännössäkin. Pääosa hallituksen tekemistä leikkauksista kasaantuu kaikkein heikompien harteille.
EU:n sosiaalinen ihmisoikeussopimus ja perustuslailliset oikeudet ovat olleet vain sanahelinää. Niitä ei ole huomioitu ollenkaan leikkausten toteuttamisessa.
Alpo Jäppinen
Kotka
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/