Kauhu tuli kaduille – Tutkija: Eurooppaan iski "ennennäkemätön" terrori-iskujen aalto 10 vuotta sitten

Terrorismi

Niitä kuvia on vaikea unohtaa. Kullanvärisiin lämpöpeitteisiin kääriytyneet ihmiset seisoivat tyhjin katsein kadulla, poliisit juoksivat ja pelastusviranomaiset hoitivat haavoittuneita.

Oli marraskuun 13. päivän myöhäisilta vuonna 2015. Terroristit olivat iskeneet Pariisissa kahviloihin, ravintoloihin, Stade de Francen sisäänkäynnille ja Bataclan-konserttisaliin. Kuolleiden määrä nousi yli 130:een.

Siitä kaikesta on kulunut nyt 10 vuotta.

Reilu neljä kuukautta Pariisin jälkeen terroristit iskivät Brysselin lentokentälle ja metroon. Siitä neljän kuukauden päästä tuli Nizzan kuorma-autoisku. Ja lista vain jatkui: Berliini, Tukholma, Manchester, Turku, Lontoo, Strasbourg.

Vuosien 2015–2018 aikana eurooppalaisissa kaupungeissa nähtiin sarja väkivallantekoja, joiden kohteena olivat tavalliset ihmiset mitä arkisimmissa paikoissa.

– Kyllä siinä oli selvästi tällainen iskujen aalto nähtävissä. Ja vieläpä ennennäkemättömän iso aalto, vahvistaa terrorismintutkija, yliopistonlehtori Leena Malkki Helsingin yliopistosta Suomenmaalle.

Malkin mukaan iskujen aalto ei kuitenkaan alkanut marraskuisista Pariisin iskuista, vaan Charlie Hebdon iskusta tammikuussa 2015.

– Sitä ennenkin oli tapahtunut pienempiä iskuja, joiden perusteella saattoi sanoa, että islamistinen ekstremistinen toiminta on nousussa, mutta Charlie Hebdon isku oli ensimmäinen paljon julkisuutta saanut tapaus tässä iskujen sarjassa, Malkki summaa.

Mittakaava teki kuitenkin Pariisin marraskuisesta iskusta tunnetumman. Se vavisutti voimakkaasti eurooppalaisten turvallisuudentunnetta.

– Sinänsä se noudatti kuitenkin tyypillistä islamistisen terrori-iskun kaavaa, jossa useammalla summittaisella iskulla pyritään levittämään pelkoa ja kauhua, Malkki sanoo.

Terroristisen toiminnan painottuminen lyhyelle aikavälille ei ole Malkin mukaan tavatonta.

Islamistisesta ekstremismista kumpuavalle toiminnalle Euroopassa on hänen mukaansa ollut tyypillistä aaltomaisuus. Välillä on aktiivisempia kausia, välillä hiljaisempia.

Yleensä aktiivisen vaiheen taustalla on jokin Euroopan ulkopuolinen tapahtumasarja, joka kiihdyttää tukitoimien tarvetta Euroopassa toimivissa islamistisissa verkostoissa.

Charlie Hebdon ja Pariisin iskujen aikaan se oli Syyrian sota. Terroristijärjestö Isis oli nousussa, sen perustama kalifaatti Syyrian ja Irakin alueella imi paljon väkeä myös Euroopasta. Suomestakin lähti kymmeniä vierastaistelijoita Isisin riveihin.

Syksyllä 2015 Eurooppaan kohdistui myös ennennäkemättömän suuri pakolaisten tulva.

Malkin mukaan Eurooppaan kohdistuneiden terrori-iskujen sarjasta voidaan erottaa kolme erilaista tyyppiä. Jaottelussa olennaista on iskujen tekijöiden suhde Isisiin tai al-Qaidaan.

Pariisin ja Brysselin iskuissa tekijöillä oli suora yhteys terroristijärjestöön. Molemmat iskut olivat saman verkoston tekemiä. Ne olivat tarkkaan suunniteltuja ja harkiten tehtyjä.

– Niistä voi sanoa, että kyse oli suoraan Isisin toiminnasta, Malkki summaa.

Osa iskuista oli eräänlaisia välimallin tapauksia, joissa tekijöillä oli jonkinlaisia yhteyksiä ääri-islamistisiin verkostoihin, mutta he toimivat pitkälti omin päin. Sellainen oli esimerkiksi pop-artisti Ariana Granden konserttiin tehty isku Manchesterissa toukokuussa 2017.

Kolmantena ryhmänä tulevat yksittäiset, Isisistä inspiroituneet tekijät, joilla ei ollut mitään merkittäviä kontakteja terroristijärjestöön tai sen soluihin. Turun puukotus elokuussa 2017 on yksi esimerkki siitä.

– Tällaisiin tekoihin Isis myös kannusti paljon, että kaikkien ei tarvitse lähteä Syyriaan tai Irakiin taistelemaan, vaan iskuja voi tehdä ihan omin avuin Euroopassakin. Omin päin tehdyillä iskuillakin oli siinä mielessä roolinsa Isisin strategiassa, Malkki miettii.

Malkin mukaan iskujen taustalta löytyy moninaisia syitä, myös yhteiskunnallisia ongelmia kuten työttömyyttä, syrjäytymistä, eriarvoisuutta tai rasismia.

Monessa tapauksessa taustalla on myös tekijän pahoinvointia ja mielen hyvinvoinnin haasteita. Osaa ajaa tekoihin tarve kuulua joukkoon. Joillakin tärkein syy on se, että kaverikin lähti mukaan.

– Usein sieltä löytyy toivottomuuden tunnetta, rikollisuutta tai muita syitä. Kyse on henkilökohtaisista motiiveista, jotka voivat olla hyvin monenlaisia.

Malkin mukaan henkilökohtaisille motiiveille ei kuitenkaan pidä antaa liian suurta painoarvoa.

– Täytyy muistaa, että sellaisia ihmisiä on valtavan paljon, joilla on samantyyppisiä kokemuksia ja ajatuksia, mutta heistä ei koskaan tule terroristeja. Selvää syy–seuraus -suhdetta ei voida vetää.

Terrori-iskut olivat kipeä viilto eurooppalaisten kokemaan turvallisuudentunteeseen.

Pelko väkivaltaisuuksien kohteeksi joutumisesta tuntui monesta ihmisestä konkreettiselta ja aiheelliselta.

Malkin mukaan se on ymmärrettävää. Hän kuitenkin huomauttaa, että yleensä terrori-iskujen jäljet kollektiivisessa turvallisuudentunteessa eivät ole kestoltaan kovin pitkiä.

Hän ei myöskään näe, että iskut olisivat kiihdyttäneet merkittävällä tavalla eurooppalaisten yhteiskuntien polarisaatiota, vaikka useissa aikalaisarvioissa iskujen nähtiin tapahtuneen poliittisesti hyvin herkkänä ajankohtana.

– Tottakai ne varmasti osaltaan ruokkivat jo olemassa olevaa keskustelua, mutta näen, että polarisaatioon vaikuttivat merkittävämmin ihan muut asiat. Voisi sanoa, että iskut eivät olleet polarisaation syy, vaan yksi monista katalysaattoreista.

Tarkkaa hetkeä iskujen aallon loppumiselle on Malkin mukaan vaikea sanoa. Hän puhuisi ennemmin iskujen hiipumisesta.

Siitä oli hänen mukaansa merkkejä jo vuonna 2017, mutta viimeistään vuonna 2018 iskut alkoivat harventua ja kutistua pienemmiksi, yhden ihmisen tekemiksi.

Silti esimerkiksi joulukuussa 2018 Ranskan Strasbourgissa tapahtunut ammuskelu kuuluu samaan iskujen sarjaan. Eikä sitä voida sanoa sarjan viimeiseksi.

– Pienempiä iskuja on ollut sen jälkeenkin. Ja viranomaiset ovat pystyneet myös estämään suunniteltuja iskuja.

Aallon hiipumiselle on Malkin mukaan useita syitä. Viranomaisten toiminta tehostui selvästi jo Pariisin iskujen jälkeen.

– Pariisin iskut ja varsinkin Bataclan olivat viranomaisilta suuria epäonnistumisia. Tekijät olivat turvallisuusviranomaisten kiikarissa, mutta heidän ei katsottu muodostavan suurta uhkaa.

Malkin mukaan viranomaiset ottivat virheistä paljon opiksi. Tietojenvaihtoa parannettiin sekä maiden sisällä että eurooppalaisten valtioiden kesken. Poliisin resurssit kohenivat, armeija partioi kaduilla. Eurooppa oli kuin hälytystilassa.

– Pikkuhiljaa iskujen suunnitelmat alkoivat paljastumaan helpommin. Niitä saatiin estettyä.

Myös liikkuminen Euroopan ja Syyrian tai Irakin välillä vaikeutui. Ja lopulta Isis ajautui vaikeuksiin.

– Se vei iskuilta keskitetyn johtamisen ja inspiraation lähteen.

Islamistinen ekstremismi ei kuitenkaan ole Malkin mukaan kadonnut. Uhka iskulle jossain päin Eurooppaa on yhä olemassa.

– Pariisin tai Brysselin kaltaiset isot iskut vaatisivat kuitenkin sen, että jossain olisi konflikti, joka mobilisoisi Euroopassa olevia soluja toimimaan, hän pohtii.

Nykyisessä maailmanajassa konflikteista ei tosin ole pulaa. Malkin mukaan se onkin toinen kysymys, miksi jotkut konfliktit lietsovat terrori-iskujen tarvetta ja toiset taas eivät.

– Esimerkiksi Hamas on sillä tavalla erilainen toimija, ettei sen toimintaan ole kuuluneet Eurooppaan tehtävät iskut. Eivätkä Isisin tai al-Qaidan kaltaisten toimijoiden sympatiat ole sillä tavalla Hamasin puolella, että ne lähtisivät tekemään iskuja Hamasia tukeakseen.