Kasvihuonemansikoita voi saada jo vappuna – Uusia perunoita yritetään saada koulujen päättäjäisiin
Kasvihuoneessa tuotettuja mansikoita saataneen jo vapuksi, ja nyt myös pelkällä luonnonvalolla kasvaneita vihanneksia on saatavilla, kertoo maatalouden neuvonta- ja kehittämisjärjestö Pro Agria tiedotteessa.
Kevätkylvöt pääsevät Suomessa jatkumaan pääsiäisen kylmien säiden ja sateiden aiheuttaman tauon jälkeen.
Pro Agrian kehityspäällikkö Sari Peltonen kertoo STT:lle, että kylvöt aloitettiin tänä vuonna jopa tavallista aiemmin. Kylvöt pääsevät hänen mukaansa vauhtiin Etelä-Suomessa äitienpäivän tienoilla ja muualla Suomessa toukokuun lopulla sään lämmetessä.
Erityisen suosittu viljeltävä tänä vuonna on Peltosen mukaan ollut sokerijuurikas. Syy suosiolle on hänen mukaansa sen pärjääminen vaihtelevissa sääoloissa.
Peltosen mukaan myös kevätrypsin, herneen ja kauran viljely on paikoitellen nousussa.
– Hernettä on viljelty parin viime vuoden aikana ihan ennätysmääriä. Tuntuu, että kiinnostus säilyy, hän kertoo.
Kaura puolestaan on nostanut suosiotaan erityisesti Pohjois-Suomessa ja kevätrypsi Pohjanmaalla.
Viljelymuutokset ovat aikaisempiin vuosiin verrattuna Peltosen mukaan kuitenkin hyvin pieniä.
Pro Agrian mukaan sade oli tarpeen kuivuneille pelloille sekä syyskasveille ja monivuotisille kasveille, kuten nurmelle ja kuminalle.
Viileä jakso ja yöpakkaset viivästyttivät kuitenkin avomaan tuotantoa sekä perunan kehitystä.
– Toiveissa on saada uusia perunoita tarjolle koulujen päättäjäisiin, tiedotteessa kerrotaan.
Tiedotteen mukaan syysviljojen ja nurmien kevätlannoitukset sekä peltojen tasausmuokkaukset ehdittiin tehdä ennen sateita. Sään ollessa poutainen kylvöjä päästään jatkamaan.