Kärnä vaatii lääkäreille julkisen sektorin työvelvoitetta – "Ei Puolustusvoimiinkaan voi tulla lentäjäkoulutukseen ja hypätä valmistumista seuraavana päivänä Finnairille töihin"

Lääkäripula

Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä vaatii, että valmistuville lääkäreille asetetaan velvollisuus työskennellä valtion heille osoittamassa terveyskeskuksessa tai sairaalassa kolme vuotta valmistumisensa jälkeen.

Mikäli lääkäri kieltäytyy, täytyisi hänen maksaa koulutuksensa hinta takaisin valtiolle.

– Tällainen järjestelmä on jo käytössä esimerkiksi upseerikoulutuksessa, joten on aivan mahdollista soveltaa sitä myös lääkäreihin, Kärnä sanoo.

Keskustaedustaja huomauttaa, että lääkäreiden koulutus on kallista ja koska yhteiskunta maksaa sen, on sillä myös oikeus vaatia jotain vastineeksi.

– Lääkäriliitto vastustaa ajatusta ja väittää, että erikoislääkärikoulutukseen sisältyvä yhdeksän kuukauden terveyskeskusjakso ajaisi saman asian. Ei aja, ja on hyvä huomioida, että myös kadetit joutuvat opiskeluaikanaan työskentelemään vähintäänkin saman ajan ilmaisena työvoimana-

Kärnän mielestä nuorten lääkäreiden työvelvoite olisi helppo ja nopea tapa ratkaista lääkäripula kaikissa Suomen kunnissa.

Nyt monet kunnat joutuvat turvautumaan keikkatyövoimaan, koska lääkärit lähtevät kalliin koulutuksen saatuaan yksityiselle sektorille.

– Ei se näin voi olla. Ei Puolustusvoimiinkaan voi tulla lentäjäkoulutukseen ja hypätä valmistumista seuraavana päivänä Finnairille töihin. Tai toki voi, mutta sitten joutuu maksamaan koulutuksensa hinnan täysimääräisenä valtiolle.

Kärnä toivookin, että sosiaali- ja terveysministeriö sekä opetus- ja kulttuuriministeriö käynnistäisivät asiasta selvityksen ensi tilassa.