Kansanedustaja kutsui Johnny Deppin eduskuntaan – haaveissa lyhyt seminaari avioeroista ja miesten asemasta
Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk.) on kutsunut näyttelijä Johnny Deppin eduskuntaan kertomaan näkemyksiään miehen asemasta avioerotilanteissa.
– Depp voitti todella kiivaan oikeudenkäynnin entistä aviopuolisoaan Amber Heardia vastaan. Heard yritti tuhota Deppin uran erilaisilla väitteillään. Depp on paitsi kuuluisa näyttelijä, myös maailmanluokan kokemusasiantuntija siitä, millainen on miehen asema riitaisessa parisuhteen päättymisestä, Kärnä perustelee.
Kärnän mukaan Suomessakin miehet ovat avioerotilanteissa usein ahtaalla. Monella jää erosta käteen vain maksajan rooli.
– Tasa-arvon tulisi kuitenkin toteutua myös avioeroissa.
Depp vierailee Suomessa kesäkuussa ja konsertoi Helsingissä ja Tampereella. Kärnä ei vielä tiedä, miten megatähti reagoi kutsuun.
Mikäli Depp löytää vierailulle aikaa, kansanedustaja aikoo organisoida eduskuntaan lyhyen seminaarin avioeroista.
– Depp on käynyt omasta erostaan sellaisen julkisen pesukoneen läpi, että hän katsoo maailmaa varmasti aivan uudenlaisin silmin. Hänen näkemyksensä miesten aseman parantamisesta erotilanteissa olisivat tärkeitä, Kärnä sanoo tiedotteessa.