Kansanedustaja epäilee ministerien halua oppia antirasismista – "Pitäisiköhän ilmoittautua kouluttajaksi?"
Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen ministereille järjestettävä rasismikoulutus herättää epäilyksiä oppositiossa.
Vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo kertoo kouluttaneensa aikoinaan laajasti nuoriso- ja kasvatusalan toimijoita rasisminvastaisuuteen. Hän epäilee kuitenkin ministerien halua oppia aiheesta.
– Pitäisiköhän ilmoittautua kouluttajaksi Orpon hallitukselle? Tosin en tiedä, kuinka motivoituneita kyseiset ministerioppilaat ovat oppimaan antirasismista yhtään mitään, Honkasalo toteaa viestipalvelu X:ssä.
Ilta-Sanomat kertoi torstaina, että ministereille järjestetään ensi vuoden alussa pakollinen koulutus, jossa asiantuntija avaa rasismin ja yhdenvertaisuuden aihetta.
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta odottaa, että koulutus avaa hallituspuolueiden silmät sille, minkälainen vastuu juuri päättäjillä on rasismin torjunnan suhteen ja ”miten ristiriitaista hallituksen oma politiikka on”.
– Hallituksen rasisimikoulutus tulee tarpeeseen. Mielenkiinnolla jään odottamaan, miten koulutuksen tulokset tulevat näkymään hallituksen politiikassa, Virta sanoo tiedotteessa.
– Odotettavissa luulisi olevan ainakin monen päätöksen perumisia, kun hallituksen jäsenet koulutuksen myötä ymmärtävät, mitä rasismi on ja miten eri tavoilla se yhteiskunnassa näkyy, Virta pohtii.
Virran mukaan hallituksen maahanmuuttopolitiikka on ”rasistista, syrjivää ja epäinhimillistä”.
– Se rikkoo perheitä ja kyykyttää maassa jo olevia, suomalaisen yhteiskunnan osaksi pyrkiviä ihmisiä. On selvää, että jos hallitus ottaa rasismin vähentämisen yhteiskunnassa tosissaan, on sen peruttava aiempia maahanmuuttoesityksiä, hän näkee.
Hallitus avasi tällä viikolla myös rasisminvastaisen kampanjansa, josta perussuomalaiset on tehnyt irtiottoja.
– Hallitus on omien sanojensa mukaan sitoutunut tekemään työtä rasismin vähentämiseksi ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Tekojen tasolla tämä ei kuitenkaan näy, Virta sanoo.