Kansalaisaloite vaatii eläinten oikeuksia perustuslakiin – Keskustaedustaja: "Juristit ja aktivistit ovat valmiudessa"
Eduskunnan käsittelyssä on kansalaisaloite, jossa vaaditaan eläinten oikeuksien kirjaamista perustuslakiin.
Keskustan kansanedustaja Vesa Kallio näkee, että lakialoitteen taustalla on pitkä ja systemaattinen yritys vaikuttaa suomalaiseen kotieläintuotantoon.
– Aloitteessa ei olekaan kyse pelkästään eläinten hyvinvoinnin parantamisesta, vaikka varmasti valtaosa aloitteen allekirjoittajista siihen aidosti ja vilpittömästi pyrkii, Kallio kirjoittaa Suomenmaan blogissaan.
Kallio toteaa, että käytännössä lakimuutoksella haetaan mahdollisuutta viedä oikeuslaitoksen ratkaistavaksi sitä, millä tavoin Suomessa voi kotieläintuotantoa harjoittaa, vai voiko sitä harjoittaa lainkaan.
Keskustaedustaja näkee, että eläinten itseisarvoa kohti mentäessä oikeuslaitos saattaisi esimerkiksi joutua ratkaisemaan, voiko maitoa tuottamattoman lehmän laittaa teuraaksi.
– Eläinten oikeuksiin erikoistuneet juristit ja aktivistit ovat valmiudessa odottaen tätä mahdollisuutta, hän sanoo.
Kallion mukaan on selvää, että kotieläintuotannon harjoittamiselle tilanne olisi mahdoton. Hän uskoo, että juuri se on kansalaisaloitteen taustalla olevien toimijoiden todellinen tavoite.

Kallion mukaan kotieläintuotannolla on kasvava rooli suomalaisen ruokaketjun ja sitä kautta huoltovarmuuden ylläpitämisessä, kun ruuan tuottamisen edellytykset suuressa osassa maailmaa heikkenevät.
– Voidaan kysyä, onko meillä suomalaisilla oikeus syödä toisten, meitä heikommassa asemassa olevien pöydästä tai juoda heidän kaivostaan, hän kysyy.
Eduskunta keskusteli kansalaisaloitteesta helmikuun lopussa.