Kansainvälinen media: Huippuhiihtäjät antaneet valtavat määrät epäilyttäviä verinäytteitä

Näytteillä kytkös yli 300 arvokisamitaliin, käy ilmi medialle vuodetuista tiedoista
Doping

Maastohiihtäjät ovat ovat antaneet 2000-luvun arvokisoissa valtavat määrät verinäytteitä, joiden arvot ovat epäilyttäviä.

Paljastuksen tekivät sunnuntaina Sunday Times, saksalainen ARD-televisioyhtiö ja Ruotsin SVT, jotka ovat päässeet käsiksi yli 10 000 veritestin tietokantaan.

Maastohiihdon arvokisamitaleista 46 prosenttia on voitettu poikkeavin veriarvoin vuosina 2001–2017 arvokisoissa. Epäilyttävät arvot liittyvät 313 mitaliin.

Venäläisten urheilijoiden näytteistä on paljastunut eniten poikkeamia.

Epäilyttäviä näytteitä on löydetty myös lajin muiden suurmaiden kuten Suomen, Norjan, Saksan, Ruotsin, Italian, Itävallan ja Viron edustajilta.

iestimet eivät kerro jutuissaan urheilijoiden nimiä.

– Suurella joukolla mitalisteista on ollut poikkeavat tai suuresti poikkeavat veriarvot. Se viittaa siihen, että maastohiihdossa on suurella todennäköisyydellä käytetty dopingia, Kansainväliselle hiihtoliitolle FIS:lle työskennellyt yhdysvaltalainen lääkäri James Stray-Gundersen arvioi kertynyttä dataa.

Epäilyttäviä näytteitä antaneiden urheilijoiden joukossa on sekä uransa lopettaneita että yhä kilpailevia urheilijoita.

Datan perusteella Pyeongchangin talvikisoihin on osallistumassa yli 50 maastohiihtäjää, jotka ovat antaneet urallaan epäilyttävän dopingnäytteen.

Tietokannasta on löytynyt näytteitä, joiden tulokset ovat hyvin poikkeuksellisia.

Stray-Gundersenin mielestä näissä tapauksissa kyse on dopingista, koska luonnollisen selityksen todennäköisyys on häviävän pieni.

– Käytännössä olen varma, että kyse on dopingista, Stray-Gundersen ilmoitti loppupäätelmänsä SVT:lle.

Veriarvot ovat olleet joissain näytteissä niin korkeita, että urheilija olisi kuulunut asiantuntijoiden mielestä sairaalaan eikä hiihtokisoihin.

Sunday Timesin, ARD:n ja SVT:n paljastukset kohdistuvat maastohiihdon mitaliurheilijoihin.

Lähes puoleen 2001–2017 arvokisojen mitaleista liittyy epäilyttävä veriarvo. Mitalien ulkopuolelle jääneiden näytteistä vain 13,5 prosenttia oli poikkeavia.

Silti mitaleita saavuttaneista urheilijoista vain viidesosa on saanut tuomion dopingista.