Joe Bidenin perintö Ukrainan tukemisessa jää ristiriitaiseksi, arvioi professori
Ulkomaat
Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin perintö on Ukrainan tukemisen osalta jäämässä ristiriitaiseksi. Näin arvioi poliittisen historian professori Juhana Aunesluoma Helsingin yliopistosta.
Toisaalta Yhdysvaltojen tuki on ollut Ukrainalle ratkaisevan tärkeää, ja Yhdysvallat myös johtaa Ukrainaa tukevaa Ramstein-ryhmää, Aunesluoma sanoo. Toisaalta hän katsoo, että Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten tuki Ukrainalle on ollut riittämätöntä.
Ramstein-ryhmän on määrä kokoontua lauantaina Saksassa, ja Bideninkin piti osallistua siihen. Valkoinen talo kuitenkin ilmoitti tiistaina, että Biden siirtää matkaansa Saksaan Yhdysvaltoja riivaavien hurrikaanien takia.