IS:n selvitys: Nämä kaksi nimeä ovat todennäköisesti seuraavat keskustan mepit
Ilta-Sanomien tekemän selvityksen mukaan keskustan kaksi seuraavaa meppiä ovat Katri Kulmuni ja Elsi Katainen.
Kulmuni toimii tällä hetkellä kansanedustajana. Hän on entinen keskustan puheenjohtaja ja entinen valtiovarainministeri. Katainen puolestaan on toiminut europarlamentaarikkona vuodesta 2018 lähtien. Sitä ennen hän toimi kansanedustajana.
IS:n mukaan puolueiden paikkamäärä selvityksessä perustuu Ylen toukokuun alussa julkaisemaan eurovaaligallupiin. Selvityksen tekemisessä IS kertoo hyödyntäneensä yli kahtakymmentä taustahaastattelua sekä lehden saamaa ehdokkaiden tunnettavuutta selvittäneen taustakyselyn aineistoa.
Selvityksen mukaan keskustan muista kärkiehdokkaista kansanedustaja, ex-ministeri Mika Lintilä voi haastaa Kataista, mutta listan kärkipaikalle hänellä ei ole mahdollisuuksia.
Kokoomuksen neljä paikkaa menisivät IS:n selvityksen mukaan istuville kansanedustajille Pekka Toverille ja Aura Sallalle sekä istuville mepeille Sirpa Pietikäiselle ja Henna Virkkuselle.
SDP:n kolme paikkaa jakautuisivat puolestaan kansanedustajien Maria Guzeninan ja Ville Merisen sekä europarlamentaarikko Eero Heinäluoman kesken.
Perussuomalaisten kaksi paikkaa saisivat selvityksen mukaan kansanedustajat Sebastian Tynkkynen ja Mauri Peltokangas, vihreiden kaksi paikkaa puolestaan kansanedustaja Maria Ohisalo ja meppi Ville Niinistö.
Vasemmistoliiton kaksi paikkaa menisivät kansanedustajille Merja Kyllöselle ja Li Anderssonille.
RKP sekä kristillisdemokraattien ja Liike Nytin vaaliliitto olisivat Ylen gallupin mukaan molemmat jäämässä ilman meppipaikkoja.
Selvityksen mukaan RKP:n ääniharava vaaleissa tulee olemaan ministeri Anna-Maja Henriksson. Vaaliliiton potentiaalisin ykkösnimi on puolestaan ex-meppi Eija-Riitta Korhola.
Eurovaalien ennakkoäänestys alkoi keskiviikkona ja jatkuu Suomessa ensi tiistaihin 4. kesäkuuta saakka. Varsinainen vaalipäivä on ensi viikon sunnuntaina 9. kesäkuuta.