Iranin vaaleja kalvoi vaihtoehdottomuus ja alhainen äänestysinto
Iranissa äänestettiin perjantaina vaaleissa ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun maassa nähtiin laajoja mielenosoituksia Mahsa Aminin kuoltua poliisin käsissä.
Vaalien tuloksista ei vielä saatu tietoja perjantai-iltaan mennessä. Konservatiivien uskottiin kuitenkin säilyttävän tukevan otteensa vallankahvassa, sillä vaaleista puuttuivat todelliset uudistusmieliset vaihtoehdot. Myös äänestysaktiivisuuden ennustettiin jäävän vain noin 40 prosenttiin, kertoi BBC Teheranista.
Vaaleilla oli määrä valita 290-jäseninen parlamentti sekä maan hengellisen johtajan valitseva 88-jäseninen asiantuntijaneuvosto.
Paikallisen median mukaan 49 000:sta ehdolle pyrkineestä alle kolmannes pääsi läpi esitarkastuksesta.
Muun muassa maan entinen presidentti, maltillisena pidetty Hasan Ruhani, kertoi oman ehdokkuutensa estetyn.